Nainen kaappasi lapset Espanjaan - sai ehdollista vankeutta

Nainen väitti matkan olleen lomamatka. Nainen palasi Suomeen kun kuuli olevansa vangittu poissaolevana.

lapset (perheenjäsenet)
Mappi huoltajuusriidoista ja Kansainvälinen lapsikaappaus -kirja kirjahyllyssä
Yle

Nainen kaappasi kaksi lastaan viime vuonna Espanjaan. Nainen ei ilmoittanut lähdöstä lasten isälle. Nainen ja alla kouluikäiset lapset viipyivät Espanjassa puoli vuotta. Lapin käräjäoikeus tuomitsi naisen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen lapsikaappauksesta. Vanhemmilla oli tapahtuma-aikaan yhteishuoltajuus lapsiin.

Naisen mukaan kyseessä oli lomamatka, mutta käräjäoikeuden mukaan hän ei ollut aikeissa palata Suomeen. Paluulippuja ei ollut ja nainen oli irtisanonut Suomen asuntonsa sekä vuokrannut Espanjasta asunnon. Nainen oli irtisanonut myös lasten päiväkotipaikat.

Syytetty palasi Suomeen kuultuaan olevansa vangittuna poissaolevana. Suurlähetystö maksoi naisen ja lasten lentoliput Suomeen. Käräjäoikeus katsoi, että nainen ei palauttanut lapsia vapaaehtoisesti Suomeen.

Nainen tuomittiin lisäksi lievästä petoksesta.