Lapsen ruutuaikaan kannattaa perehtyä

Suunnittelija Tommi Tossavainen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista kehottaa vanhempia kiinnittämään huomiota siihen, millaista lapsen ruutuaika on. Netissä vietetty aika voi olla myös laadukasta, Tossavainen muistuttaa.

Aamu-tv
Suunnittelija Tommi Tossavainen Kansallisesta audiovisuaalisesta istituutista.
Miten asiaan pitäisi suhtautua ja onko perinteinen ruutuaika-käsite jo vanhentunut? Vieraana suunnittelija Tommi Tossavainen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista.

Tampereen yliopistossa meneillään olevassa tutkimuksessa havaittiin, että yli kaksi tuntia Internetissä päivittäin viettävillä alakouluikäisillä lapsilla ilmenee erityisesti impulsiivisuutta ja häiritsevää käyttäytymistä.

Suunnittelija Tommi Tossavainen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista muistuttaa, että havaintoja ei pidä tulkita liian yksioikoisesti. Lapsen häiritevään käyttäytymiseen voi löytyä myös muita tekijöitä, kuten liikkumattomuutta.

Internetin käytössä huolestuttavaa on, jos se alkaa rajoittaa muuta elämää.

Ruutuajan mittaaminen on Tossavaisen mielestä kasvattajalle usein helppo, mutta riittämätön keino puuttua netin mahdollisiin haittavaikutuksiin. Tärkeämpää olisi seurata, millaista lapsen ruutuaika on. Lapsi voi esimerkiksi tuottaa omaa sisältöä internetiin ja olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa muiden netin käyttäjien kanssa.

Tossavainen itse ei olisi huolissaan, vaikka monipuolinen netinkäyttö venähtäisi yli kahden tunnin. Ruutuaikaa hän rajoittaisi vasta, kun se alkaa häiritä harrastuksia, läksyjen tekoa tai lapsen sosiaalisia suhteita.

Lähteet: Yle