Hyppää sisältöön

THL aloittaa yt-neuvottelut – jopa 200 työpaikkaa uhattuna

Yt-neuvottelut kattavat koko laitoksen henkilöstön. Tänään perjantaina on musta päivä THL:ssä, sanoo pääjohtaja Juhani Eskola Twitterissä.

Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelut voivat johtaa enintään 200 henkilötyövuoden vähenemiseen, kertoo THL tiedotteessaan.

THL tavoittelee yt-neuvotteluilla uusia 10 miljoonan euron säästöjä vuosille 2017–2018.

THL:n mukaan yt-neuvottelut johtuvat viime vuosina tehdyistä leikkauspäätöksistä. Vuonna 2014 THL sopeutti toimintaansa noin 15 miljoonalla eurolla.

THL kertoo joutuvansa tekemään henkilöstövähennysten lisäksi "toimintokohtaisia leikkauksia ja uudelleenjärjestelyjä" sekä "toimintakulujen mittavia vähennyksiä".

– Koska me olemme aikaisemmin joutuneet tekemään isoja leikkauksia, niin sanotusti juustohöyläämään toimintoja, nyt ollaan siinä tilanteessa, että THL:n on pakko uudistua ja joudumme toimintokohtaisesti tarkastelemaan lopettamisia ja lakkauttamisia, THL:n hallintojohtaja Janne Luomala selittää.

THL:ssä on käyty vuosina 2013–2014 kolmet yt-neuvottelut. Tänä aikana THL:stä on vähennetty Luomalan mukaan yhteensä 200–300 työntekijää.

Tällä hetkellä THL:ssä on noin tuhat työntekijää.

THL:n pääjohtaja Juhani Eskola ilmoitti yt-neuvotteluiden aloittamisesta ensimmäisenä Twitterissä.

– Musta päivä THL:ssa. Aamulla annettu yt-neuvotteluesitys 10 mi€ säästämiseksi. Kattaa koko laitoksen, jopa 200 työpaikkaa uhattuna, Eskola kirjoitti.

.
.