Ei kirjekurssilla lääkäriksi opi – Valkotakkeja koulutetaan yhä enemmän, yhä huonomminko?

Nykyopiskelija tapaa harvemmin potilaita ja harjoittelee vähemmän kuin ennen. Ryhmäkoot suurenevat ja toistot vähenevät. Suuntaus on kohti massaluentoja ja livestriimauksia. Mikä on lääkärinkoulutuksen taudinkuva?

Kotimaa
Salli Raumonen
Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Paise. Isompi kuin greippi, täynnä mätää. Ja se pitäisi puhkaista.

Salli Raumonen ei ollut koskaan edes nähnyt paisetta. Oli kyllä lukenut. Tiesi teoriassa, mitä pitäisi tehdä.

Kunnes joutui tekemään sen itse. Yksin. Tämä oli jotain muuta kuin kantapäässä oleva rakkula.

– Silloin tajusin, miten monimutkaista tämä työ on. Potilaalla ei ole vain yhtä vaivaa, vaan hänellä on ne kaikki. Ja ne minun pitäisi hallita, muistelee Salli Raumonen, 30, yötä sairaalan päivystyksessä.

Salli Raumonen
Salli Raumonen opiskelee Oulun lääketieteellisessä tiedekunnassa.Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Salli oli silloin alle kolmekymppinen lääketieteen opiskelija. Yön pimeinä tunteina hän sai ensi kertaa tuta valkoisen takin vastuun. Liian aikaisin.

Jos hän olisi näillä tiedoilla päässyt käymään uudestaan ensimmäisen vuosikurssin, hän olisi kysynyt luennolla eri kysymykset. Ne olennaisemmat.

Salli Raumonen aloitti opintonsa vuonna 2011. Sinä vuonna Oulussa otettiin sisään 135 opiskelijaa, koko Suomessa 609. Viime syksynä aloittajia oli Oulussa jo 147, koko Suomessa 734. Lisäystä Sallin ajoista on viidennes. Lääketiedettä voi opiskella Oulun lisäksi Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa.

Opiskelijapaikkoja lisättiin, koska peräkylissä kärsittiin lääkäripulasta, eikä valkotakkeja saatu maaniteltua niihin edes suurella rahalla tai työsuhdebemarilla.

Ilmiö ei ole vähäpätöinen, edelleen Suomen terveyskeskuksissa on täyttämättä lähes 5 prosenttia lääkärin tehtävistä.

Opiskelijoita luennolla
Luentosali 12 on viimeistä paikkaa myöten täynnä.Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Opiskelijamäärien kasvaessa opetushenkilöstöä ei kuitenkaan lisätty, joten ryhmäkoot kasvoivat. Takarivissä ei opi.

Kymmenen viikon lastentautiopin kurssilla oululainen opiskelija sai ennen katsoa omia potilaita vähintään kuusi kertaa, nyt enää kolmesti. Toistot vähenevät. Se ei voi olla vaikuttamatta tulevien lääkärien ammattitaitoon.

Taudinkuva: liian isot ryhmät

– Jos kahdeksan kandia ahtautuu gynekologin vastaanottohuoneeseen ja tekee naiselle sisätutkimuksen, niin sitä ei kestä erkkikään, sanoo Salli Raumonen.

Tyypillinen ryhmäkoko Oulussa on 8–12 opiskelijaa, ihanne olisi enintään 8. Gynekologiassa ja lastentaudeissa ryhmät on sentään pystytty pitämään pienempinä, käytännön syistä.

– Jos vastaanotolle tulee korvatulehduskierteestä kärsivä lapsi, ehtii korvaan kurkata korkeintaan kaksi kandia. Loput katsovat.

Sallinkin vuosikurssi osallistui tutkimukseen, jonka luvut ovat vastaansanomattomia. Oulussa lisää ryhmäopetusta kaipasi lähes 80 prosenttia, muualla joka toinen. Paras tilanne oli Helsingissä, jossa lisää ryhmäopetusta toivoi “vain” 41 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Lääkäriliiton lokakuussa 2014 tekemästä opiskelijatutkimuksesta. Juuri Oulussa ryhmäkoot ovat kaikkein suurimmat.

– Meiltä loppuvat tilat, meiltä loppuvat opettajat. Kaikessa näkyy, etteivät päättäjät arvosta yliopistoa, huokaa lastentautiopin kliininen opettaja Marjo Renko.

Salli Raumonen hoitaa lasta.
Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Ensi vuonna lastentaudeille on tulossa jättikurssi. Viidennen vuoden opiskelijoiden lisäksi tulevat ne kaikki Sallin kurssikaverit, jotka ovat nyt pitämässä välivuotta. Yhteensä ehkä jopa 150–160 opiskelijaa.

Renko on turhautunut. Hän ei haluaisi tinkiä tuumaakaan suomalaislääkärien hyvästä maineesta, jota monissa maissa kadehditaan. Meillä lääkärit ovat sekä kirjaviisaita että kädentaitoisia. Onko vaarana, että lääkäreistä tulee nyt huonompia?

– Sitä en haluaisi uskoa, mutta kun ryhmätyöt vähenevät, heikkenevät lääkärin taidot väistämättä. Nykyisin opiskelijoita on niin paljon, että emme millään pääse samaan mihin ennen.

Taudinkuva: potilaan kohtaaminen

Kun tuntuma puuttuu, epävarmat otteet paljastuvat viimeistään töissä. Sitä opiskelijat pelkäävät. 90 prosenttia oululaisopiskelijoista kaipasi opintoihinsa lisää potilaan kohtaamista.

– Ei kirjekurssilla lääkäriksi opi, kiteyttää Marjo Renko taudinkuvan.

Marjo Renko luennoimassa.
Marjo Renko luennoi lasten antibioottihoidosta viidennen vuosikurssin opiskelijoille.Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Potilashuoneisiin ei enää mennä niin usein kuin ennen. Niihin ei yksinkertaisesti mahdu. Suuntaus on kohti massaluentoja, videoyhteyksiä ja livestriimauksia, joita voi kuunnella kotona.

Rengon mukaan lääkäriksi oppiminen on vastuuseen kasvamista. Siihen tarvitaan yhteys toiseen ihmiseen, koska työssä pitää kohdata sairas lähimmäinen pelkoineen.

– Parhaiten oppii, kun saa hoitaa oikeita potilaita ensin itsekseen ja sitten yhdessä kliinisen opettajan kanssa. Joku aika sitten opin perillemeno varmistettiin vielä henkilökohtaisella potilaantutkimustentillä, jatkaa Renko.

Salli on kiitollinen, että Marjo Renko opetti hänelle kädestä pitäen miten otoskooppia käytetään. Nyt kehtaa lähteä terveyskeskukseen. Laite on tuttu kaikille, joilla on joskus ollut korvatulehdus.

– Osaan sen unissanikin. Jos olisin opetellut otoskoopin käytön itsekseni, olisin todennäköisesti ottanut sen käteeni väärin. Ei kenelläkään olisi ollut töissä aikaa opettaa sitä minulle, joten väärä tapa olisi jäänyt loppuiäksi.

Taudinkuva: taustalla lääkäripula

Marjo Renko aloitti kliinisenä opettajana kaksikymmentä vuotta sitten. Opiskelijoita oli 1996 noin 75 per kurssi, puolet vähemmän kuin nyt. Se oli sitä aikaa, kun lääkäreitä koulutettiin koko valtakunnassa vain 350 vuodessa – puolet nykyisestä. Seuraukset olivat yhteiskunnan kannalta katastrofaaliset. Syntyi paljon parjattu keikkalääkäribisnes.

Marjo Renko luennoimassa.
Marjo Rengon mielestä Oulun lääketieteellinen tiedekunta on jatkuvassa kilpajuoksussa opiskelijamäärän kanssa. Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Oulun lääketieteellisessä tiedekunnassa oli silloin kissanpäivät. Opettajia oli saman verran kuin nyt, lisäksi lastentaudeilla oli oma opetushoitaja ja kokopäiväinen sihteeri.

Kahdessakymmenessä vuodessa maailma on muuttunut, kaikkialla on tehostettu, digitalisoitu. Samalla työn tuottavuus on noussut. Miksi yliopistot ja sen lääketieteelliset tiedekunnat olisivat paikkoja, joita tuottavuusvaatimukset eivät koskisi?

Isot ryhmäkoot eivät ole nousseet tyhjästä – taustalla on lääkäripula. Reppufirmat valtasivat alaa ja kustannukset karkasivat. Koulutusta piti lisätä, jotta haja-asutusalueet pääsisivät lääkäripulastaan.

Kun Jyrki Kataisen sateenkaarihallitus päätti lisätä aloituspaikkoja, tehtiin päätös yhdessä yliopistojen kanssa. Kaikki olivat halukkaita kouluttamaan lisää lääkäreitä, aikataulun saivat yliopistot itse valita. Lisäksi siihen tarjottiin lisärahoitusta, joka on osittain sidottu siihen, kuinka paljon tutkintoja suoritetaan.

Oulussa päätös johti opiskelijamielenosoituksiin ja sittemmin kaksiin yt-neuvotteluihin. Marjo Renko oli haalarikansan mukana värjöttelemässä barrikaadeilla. 60 professoria ja opettajaa laati yliopiston hallitukselle yhteisen kannanoton opetuksen laadun heikkenemisestä.

– Meille luvattiin rahaa, mutta tottakai arvasimme, ettei sitä tule, hän kertoo nyt.

Silti lääkäriopiskelijat ovat edelleen opiskelijoiden eliittiä, eräänlainen kultapossukerho. Yhden lääkärin kouluttaminen maksa 70 000 euroa, samalla hinnalla saa kolme pappia.

Lääkäriopiskelijat tietävät arvonsa. Eivät maan hiljaiset kanna banderolleja Rotuaarilla. Lisäksi lääkäreillä on takanaan vaikutusvaltainen etujärjestö, Lääkäriliitto. Sen tehtävänä on jakaa niukkuutta. Kun lääkäreitä on vähän, pysyvät palkat pilvissä.

Salli Raumonen
Salli Raumonen ei viihtynyt kätilöoppilaana, lääkärin työtä hän rakastaa. Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Taudinkuva: lääkärien kanssa

Pitkälle levinnyt syöpä, elinaikaa muutamia viikkoja. Potilas oli vajoamassa ajatuksiinsa, mutta lääkäri-opettaja palautti hänet nykyhetkeen. Hän joutui kertomaan potilaalle huonoja uutisia.

– Oli sekä ihminen että lääkäri. Ei teennäisyyden häivääkään. Ei lähtenyt mukaan potilaan suruun mutta säilytti empattisuutensa, kertoo Salli.

Haastattelun kuluessa käy selväksi, että Sallille tärkeimmän opin ovat antaneet toiset lääkärit, niin hyvässä kuin pahassa. Toisessa opetustilanteessa lääkäri istui selin potilaaseen katsekontaktia vältellen.

Marjo Renko nyökyttelee. Kliinisen opettajan vastuu on suuri. Hänen täytyy saada valettua opiskelijaan uskoa ja itseluottamusta, puhaltaa tähän henki, jotta siivet työelämässä kantaisivat.

Lääkärikoulutusta voi verrata ajokorttiin. Jos lähtee tien päälle ilman liukkaan kelin harjoittelua, tuloksena voi olla katastrofi.

Oulun yliopiston dekaani Kyösti Oikarinen kertoo esimerkin terveyskeskuksesta, jossa on kaksi huonetta vierekkäin. Toisessa ottaa vastaan kokenut ja toisessa nuori lääkäri. Nuorempi häiritsee koko ajan vanhempaa. Toimenpiteet tehdään ehkä yhdessä.

Kyösti Oikarinen
Kyösti Oikarinen aloitti Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina vuonna 2014. Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

– Sellainen on riittämättömästi koulutettu lääkäri. Kun vanhempi kollega joutuu olemaan poissa omasta työstään, laskun kuittaa veronmaksaja, pamauttaa Oikarinen.

Tämä on professio, jota ei opi luennolla, ei kirjoja lukemalla, ei netissä surffaillemalla. Vaikka niitäkin tarvitaan, syntyy Hippokrateen eetos yhdessä toisen lääkärin kanssa.

– Erityisen tärkeää se on täällä pohjoisessa, jossa välimatkat ovat pitkät ja lääkäri joutuu toimimaan itsenäisesti. Täällä tarvitaan rohkeutta paljon enemmän kuin etelässä, jossa apu lähellä.

Taudinkuva: pelottava terveyskeskus

Oli verta, hikeä, kyyneleitä ja muita eritteitä. Ylilääkittyjä vanhuksia. Aliravittuja muistisairaita. Humalaisia. Kaatuneita. Ja ambulanssi toi lisää. Leikkaussalissa tehtiin tauotta työtä.

Sellaisia olivat Salli Raumosen yöt päivystyksessä. Tilannetta voi verrata terveyskeskukseen. Salli saa sen kuulostamaan helvetin esikartanolta, mutta juuri siihen pitäisi nuorenkin lääkärin olla valmis. Vastuuseen.

– Kun tupa on täynnä, täytyy lääkärin päättää, kuka potilaista on kaikkien sairain, kuka ei voi enää odottaa, kertoo Salli rauhallisesti.

Keskivertosuomalainen käyttää terveyskeskusta 1,3 kertaa vuodessa, joten asia ei ole vähäpätöinen.

Moni nuori lääkäri kavahtaa elämänmakuista terveyskeskustyötä. On helpompiakin työpaikkoja. Lääkäripula oli pahimmillaan vuonna 2008. Mutta esimerkiksi Vaasan sairaanhoitopiirissä oli viime lokakuussa täyttämättä lähes joka viides terveyskeskuslääkärin virka.

Kierre alkaa jo opiskeluaikana. Jos ei silloin ole saanut näppituntumaa arkityöhön, voivat syrjäkylien monisairaat säikäyttää. Tilannetta voi verrata keikkalääkäreihin, jotka pyyhältävät paikkakunnalle takinliepeet heiluen, viihtyvät hetken ja häipyvät.

Ja kun nuori lääkäri ei koe osaavansa, hän tekee vain pakollisen ja nostaa kytkintä heti kun mahdollista.

Salli Raumonen
Salli Raumonen on lähdössä kesäksi töihin Rovaniemen terveyskuksen vastaanottoon. Antti J. Leinonen / Leinonen Productions

Taudinkuva: kuka maksaa?

Terveydenhuollon kustannuksista 70 prosenttia tulee lääkärin kynästä. Hän on rahakirstun vartija. Lääkäri kirjoittaa lääkkeet ja määrää sairauslomat. Hän lähettää potilaan erikoislääkärille ja päättää kuntoutuksesta.

Kun täkkiä yhdestä päästä hölmöläisten tapaan leikataan, sitä pitää toisesta päästä jatkaa, toistellaan Oulussa. Lääkärin osaamattomuus johtaa turhiin lähetteisiin. Turhiin magneettikuvauksiin, turhiin labrakokeisiin. Mutta on turhiin tutkimuksiin toki muitakin syitä.

Lapsena Salli Raumonen haaveili hävittäjälentäjän, formulakuskin ja lääkärin ammatista. Ei tyttö sokerista ollut. Hän on pärjännyt niin niin päivystyksessä kuin leikkaussalissakin. Salli on tyttö joka kävi intin, oli rauhanturvaajana Kosovossa. Mutta vielä on yksi lasikatto puhkaistavana. Kirurgeista on naisia vasta joka neljäs.

Ensi kesänä Salli lähtee Rovaniemelle terveyskeskuksen vastaanottoon. Juuri tämän paikan hän valitsi, koska siellä olisi kollegoiden tukea tarjolla. Korpeen hän ei vielä uskaltautunut, pohjois-Suomen mittakaavassa Rovaniemi on iso kaupunki.

– En ajatellut yhtään rahaa, ainoastaan kokemusta ja oppia jonka sieltä saisin. Ihmisten auttaminen. Ei ole parempaa työtä, sanoo Salli painokkaasti.

Oikarinen on halukas katsomaan peiliin, hänen mielestään lääkärikoulutusta vaivaa vanhakantaisuus. Yliopistosairaalan sofistikoitu leikkaussali on väärä paikka oppia. Siksi Oulu aikoo uudistaa opintosuunnitelmansa; Tampereella ja Kuopiossa terveyskeskustyöhön on satsattu jo aiemmin.

– Sote-uudistuksen jälkeen lääkäriys on muutakin kuin toimenpiteitä. Pitää pystyä keskustelemaan potilaan ongelmista lastensuojelun, opettajan ja kouluterveydenhuollon kanssa, hän sanoo.

Mutta miten käy hoidon, jos koulutus ei ole ajan tasalla? Potilasvahinkoilmoitukset ovat viime vuosina kasvaneet, joten on pakko kysyä voivatko ne liittyä koulutukseen. Tuleeko vääriä diagnooseja, vääriä hoitoja?

– Kyllä. Jos valmiuksia ei ole riittävästi, voi tulla vahinkoja, muotoilee Oikarinen.

Salli ei halunnut olla sisar hento valkoinen. Hän kävi aikanaan vuoden Turun Kätilöopistoa, mutta siellä miesopiskelijat nostettiin jalustalle, eikä naisten ei oletettu osaavan matematiikkaa saati fysiikkaa.

– Tässä ammatissa saa käyttää koko kapasiteettiaan. Osa hakee tänne arvostuksen, osa rahan takia. Minä halusin haasteita, hän sanoo.

Niitä on taatusti luvassa.

Juttua varten on haastateltu myös oululaista piiriylilääkäri Annu Tertsusta, joka tekee työtä sekä yliopiston että Lääkäriliiton palkkalistoilla, opetusneuvos Johanna Moisiota Opetusministeriöstä sekä kansanedustaja Hanna Sarkkista (vas.), joka teki kirjallisen kysymyksen Oulun Lääketieteellisen tiedekunnan säästöistä.

Klo 14.08 Juttua korjattu. Terveyskeskusten lääkärivaje ei ole 4000 virkaa vaan lähes 5 prosenttia lääkärin tehtävistä.

Lääkärien koulututusta käsitellään A-Studiossa maanantaina 14.3. klo 9 alkaen. Katso Yle Areenassa.