Pulmusia ja kiuruja nähty jo Etelä-Karjalassa

Lintubongarit ovat tehneet jo havaintoja kevään muuttolinnuista. Parikkalassa tavattiin ensimmäinen kiuru.

Parikkala
Muuttolintuja lentämässä muodostelmassa
Kati Siponmaa / Yle

Lintutaivaalla on nähty jo ensimmäisiä kevään merkkejä Etelä-Karjalassa.

Lappeenrannan lähettyvillä tavattiin sunnuntaina useita Keski-Euroopasta pohjoiseen muuttomatkalla olevia pulmusia.

Parikkalassa on nähty jo ensimmäinen kiurukin. Lisäksi harmaalokkeja tavataan jo yleisesti vesistöjen lähettyvillä.

Tiedot ilmenevät BirdLife Suomen Tiira-havaintorekisteristä. (siirryt toiseen palveluun)

Lintujen kevättarkkailu on taas alkamassa. Eilen, sunnuntaina järjestettiin kevään ensimmäinen kaikille avoin Linnoituksen lintukävely Lappeenrannassa.