Ilmanlaatuasiantuntija: "Rantatunnelin suodattimiin satsaaminen ei ole järkevää"

Tampereen Rantatunnelin pakokaasupäästöt huolettavat osaa lähiympäristön asukkaista. Tunnelin molempiin päihin on tehty isot ilmanvaihtopiiput, joiden poistoilman määrästä ja suunnasta ei ole tarkkaa tietoa. Asiantuntijan mukaan päästöt eivät kuitenkaan heikennä ilmanlaatua.

ilmasto
Rantatunnelin ilmanvaihtopiippu "Tuli" Santalahdessa.
Tunnelin ilmanvaihtopiiput pystytettiin marraskuussa 2015.Petri Aaltonen / Yle

Rantatunnelin päästöjen leviämistä käsitellään Tampereen kaupunginvaltuuston kyselytunnilla maanantaina.

Asian on nostanut esille kaupunginvaltuutettu Jari Niemelä (sd.). Hän haluaa tietää muun muassa terveyshaitoista ja siitä, aikooko kaupunki investoida suodattimiin myöhemmin.

Ilmatieteen laitoksen ilmanlaatuasiantuntija Kaisa Lovenin mukaan suodattimiin satsaaminen ei ole järkevää.

– Täytyy muistaa, että piipun kautta tulevat päästöt ovat erittäin laimeita. Esimerkiksi kaasumaisia päästöjä ei voida suodattaa millään.

– Pienhiukkasia taas ei ole järkevää suodattaa, koska pitoisuudet ovat erittäin pieniä. Päästöt vapautuvat korkealta ja laimenevat tehokkaasti, Loven linjaa.

Suomen pisin maantietunneli otetaan käyttöön vuoden 2016 lopulla.