Putin: Venäjä vetäytyy Syyriasta

Venäjän presidentti sanoi, että hän määrää tiistaina aloittamaan Venäjän asevoimien pääosan vetäytymisen Syyriasta. Venäjän laivasto- ja lentotukikohdat Syyriassa jatkavat Putinin mukaan toimintaansa kuten ennenkin. Syyrian presidentinkanslia julkaisi myöhemmin maanantaina lausunnon, jonka mukaan Venäjän vetäytymisestä oli keskusteltu jo jonkin aikaa.

Ulkomaat
Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Venäjän presidentti Vladimir Putin.Alexey Nikolsky / EPA

Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti maanantaina tavatessaan maan puolustusministerin Sergei Shoigun ja ulkoministerin Sergei Lavrovin, että hän määrää aloittamaan Venäjän asevoimien vetäytymisen Syyriasta tiistaina.

Putin ei kuitenkaan antanut takarajaa vetäytymisen loppuunsaattamiselle.

Kremlin tiedottaja kertoi myöhemmin maanantai-iltana, että puolustusministeriö päättäisi vetäytymisen yksityiskohdista ja aikatalusta ottaen huomioon Syyriaan vielä jäävien venäläisjoukkojen turvallisuuden.

Putinin ja Syyrian presidentti Bashar al-Assadin mukaan vetäytyminen on linjassa maajoukkojen tämänhetkisen tilanteen kanssa.

Putin kertoi al-Assadille päätöksestä

Kremlin tiedottajan mukaan Putin puhui asiasta al-Assadin kanssa ja kertoi hänelle päätöksestä. Tiedottajan mukaan kaikki Putinin ja ministereiden tapaamisessa käsitellyt asiat koordinoitiin yhdessä syyrialaisten kanssa.

Uutistoimisto Tassin mukaan al-Assad ilmaisi suuren kiitollisuutensa Venäjälle avusta terrorisminvastaisessa taistelussa ja Syyrian kansan humanitaarisessa avustamisessa. Syyrian valtiollisen television mukaan Putin ja al-Assad olivat yhtä mieltä Venäjän ilmavoimien läsnäolon vähentämisestä Syyriassa.

Syyrian presidentinkanslian lausunnon mukaan Venäjä on luvannut jatkaa tukeaan Syyrialle terrorismin vastaisessa taistelussa. Al-Assad sanoi maanantai-iltana Syyrian valtiollisen uutistoimiston mukaan, että Venäjä vain vähentää ilmavoimiensa joukkoja Syyriassa, mutta ei vetäydy maasta täysin.

Syyrian presidentinkanslia julkaisi myöhemmin maanantaina lausunnon, jonka mukaan Venäjän vetäytymisestä oli keskusteltu jo jonkin aikaa ja siitä oli sovittu yhteistyössä. Presidentinkanslia kielsi lausunnossaan väitteet, joiden mukaan Venäjän päätös heijastaisi Venäjän ja Syyrian välisiä erimielisyyksiä.

Al-Assad sanoi keskustellessaan Putinin kanssa, että hän on valmis aloittamaan poliittisen prosessin Syyriassa niin pian kuin mahdollista.

Venäjän ilmavoimien isku terroristijärjestö Isisiä vastaan 13. lokakuuta 2015.
Ilmakuva Venäjän ilmavoimien viime lokakuussa tekemästä iskusta, jonka kohteena sanottiin olleen Isis.Venäjän puolustusministeriö

"Tavoitteet suurelta osin täytetty"

Putinin mukaan Venäjän joukot ovat "suurelta osin" saavuttaneet tavoitteensa Syyriassa. Hän pyytää Venäjän ulkoministeriötä lisäämään Venäjän roolia Syyrian rauhanprosessissa.

– Olen sitä mieltä, että puolustusministeriölle asetetut tehtävät on yleisesti ottaen täytetty. Siksi määrään aloittamaan joukkojemme pääosan vetäytymisen Syyriasta alkaen tiistaina, Putin sanoi.

– Venäjän asevoimien tuella Syyrian hallituksen joukot ovat voineet oleellisesti kääntää taistelun kansainvälistä terrorismia vastaan ja ovat ottaneet aloitteen käsiinsä lähes kaikin tavoin.

– Sotilaamme ovat osoittaneet ammattitaitoa, yhteishenkeä ja osoittaneet kykynsä operoida myös kaukana omien rajojemme sisäpuolelta, Putin totesi.

Putinin mukaan venäläisjoukot ovat luoneet Syyriassa mahdollisuudet rauhanprosessin aloittamiselle.

– Toivon, että tämänpäiväinen päätös on hyvä viesti kaikille konfliktin osapuolille. Toivon, että päätös lisää huomattavasti luottamusta kaikkien prosessissa osallisena olevien välillä, Putin sanoi.

Kaksi venäläistä SU-25-rynnäkkökonetta lähdössä pommituslennolle Latakian lentotukikohdasta Syyriasta.
Venäjän puolustusministeriön lokakuussa 2015 julkaisema kuva, jossa kaksi venäläistä SU-25-rynnäkkökonetta on lähdössä pommituslennolle tukikohdasta Syyriassa.Venäjän puolustusministeriö / EPA

Tukikohdat Syyriassa jatkavat toimintaansa

Putinin mukaan Venäjän laivasto- ja lentotukikohdat Syyriassa jatkavat toimintaansa entiseen tapaan.

– Laivastotukikohta Tartuksessa ja lentotukikohta Khmeimimissä jatkavat toimintaansa rutiininomaisesti. Niiden turvallisuus varmistetaan sekä maalta, mereltä että ilmasta, Putin sanoi.

Syyriaan jää myös Venäjän ilmavalvonta-asema. Putinin mukaan Syyriaan jäävät venäläiset sotilaat osallistuvat tulitauon tarkkailuun.

Ilmaiskut aloitettiin viime syksynä

Putinin ilmoitus tuli samana päivänä kuin Syyrian rauhanneuvotteluita jatkettiin Genevessä, Sveitsissä.

Venäjän parlamentti hyväksyi viime syyskuussa maan asevoimien käytön Syyriassa. Syyrian presidentti Bashar al-Assad sanoi tuolloin, että hän oli pyytänyt Venäjältä sotilaallista apua.

Venäjä aloitti ilmaiskut Syyriassa nopeasti parlamentin annettua luvan sotatoimille. Alun perin Venäjä sanoi, että sen tekemät ilmaiskut Syyriassa kohdistuisivat vain Isisiä vastaan. Pian se kuitenkin myönsi, että ilmaiskujen kohteina olivat myös muut Syyrian hallintoa vastustavat ryhmittymät.

Venäjän ilmaiskut auttoivat Syyrian hallituksen alakynteen joutuneita joukkoja ja mahdollistivat vastahyökkäyksen aloittamisen. Venäjän mukaan ilmaiskut ovat kohdistuneet vain terroristiorganisaatioihin, mutta länsimaiden mukaan Venäjä on iskenyt myös presidentti al-Assadin poliittisia vastustajia vastaan.

Iskuissa on kerrottu kuolleen ja haavoittuneen myös runsaasti siviilejä. Syyrian sotaa tarkkailevan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Venäjän ilmaiskuissa on viime syyskuun ja tämän vuoden maaliskuun alun välisenä aikana kuollut 4 408 ihmistä, joista siviilejä on ollut 1 733.

Marraskuussa tilanne alueella kiristyi, kun Turkki ampui alas venäläisen rynnäkkökoneen, jonka se sanoi loukanneen maan ilmatilaa.

Lähteet: Reuters, Tass, Yle Uutiset