1. yle.fi
  2. Uutiset

Saksan Pegida-liikkeen perustaja joutuu vihapuheista oikeuteen

Saksaan tullut suuri turvapaikanhakijoiden määrä on herättänyt islamin vastaisen Pegida-liikkeen uudelleen toimintaan.

Ulkomaat
Talvitakkiin puhkeutunut Luz Bachmann puhuu mikrofoniin.
Lutz Bachmann puhui oikeistopopulistien osavaltiovaalivoitosta iloinneelle Pegida-väelle Dresdenissä maanantaina.Sebastian Kahnert / EPA

Saksan muukalais- ja islamin vastaisen Pegida-liikkeen perustaja Lutz Bachmann joutuu oikeuteen vastaamaan vihapuheista sosiaalisessa mediassa. Ensimmäinen kuulemispäivä on huhtikuussa.

Dresdeniläinen oikeusistuin tutkii, syyllistyikö Bachmann vihan lietsomiseen ja pakolaisten ihmisarvon alentamiseen kutsuessaan heitä muun muassa "saastaksi" ja "karjaksi". Häntä voi uhata enimmillään useiden vuosien vankeustuomio.

Hitler-viiikset olivat kannattajille liikaa

Pegida perustettiin sosiaalisessa mediassa toissa syksynä ja laajeni pian katumielenosoituksiksi. Dresdenissä syntynyt liike sai seuraajia muualla, myös ulkomailla, ja sai kaduilla kerrallaan jopa 25 000 mielenosoittajaa.

Suosio kuitenkin lopahti, kun Bachmannin puheet koettiin liian rasistisiksi ja hänestä tuli julki valokuvia, joissa hänellä oli Adolf Hitleriltä omittu hius- ja viiksityyli.

Pian sen jälkeen Bachmann erosi Pegidan johdosta. Myös toinen perustajajäsen Kathrin Oertel ilmoitti eroavansa saamiensa uhkausten ja kokemansa paineen vuoksi.

Pegida aikoo puolueeksi

Saksaan viime vuonna tullut miltei miljoonan turvapaikanhakijan joukko on herättänyt Pegidan uudelleen henkiin.

Helmikuun alussa Pegida kehotti marsseihin eri puolilla Eurooppaan. Niitä järjestettiinkin useissa kaupungeissa Puolasta Britanniaan, joskaan väkimäärät eivät olleet kovin suuria.

Saksan oikeistopopulistisen AfD-puolueen äskettäisistä osavaltiovaalivoitoista Pegida riemuitsi ominaan. Se toistaa Facebook-sivullaan (siirryt toiseen palveluun) aikomuksensa järjestäytyä itsekin pian puolueeksi. Se ilmoittaa ryhtyvänsä "piikiksi AfD:n lihassa, jotta AfD ei luista oikealta tieltä".

Lähteet: AFP, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi