Kemin lainatakaus Junkohallille raukesi

Lainatakauksen raukeaminen siirtää kaupungin omistaman Keilahalli Oy:n ja Junkohalli Oy:n fuusiota ainakin toistaiseksi.

keilahallit
Junkohallin katto on hieman notkolla lumen painosta juuri ennen romahdusta.
Yle / Jari Peltoperä

Kemin kaupungin ehdollinen takauspäätös Junkohalli Oy:n käyttöön tarkoitetulle lainalle on rauennut. Lainan oli tarkoitus kulkea kaupungin omistaman Kemin Keilahalli Oy:n kautta.

Kaupunginhallitus perustelee päätöstä sillä, että taloudellisten vastuiden osalta ei päästy valtuuston edellyttämään ratkaisuun.

Omistus- ja rahoitusjärjestelyihin on kaupunginhallituksen mukaan mahdollista palata, mikäli Junkohalliyhtiö pystyy sopimaan hallin toimittaneen slovenialaisen Duolin kanssa paluusta alkuperäiseen leasing-sopimukseen sekä sopimaan kertyneet ylimääräiset kustannukset.

Suunnitelmissa on ollut sulauttaa yhteen Keilahalli Oy ja Junkohalli Oy. Junkohalliyhtiön omistavat paikalliset jalkapalloseurat sekä joukko yksityisiä jalkapallon kannattajia.