Koti yhä vaarallisin paikka – Näin teet siitä turvallisemman

Kotitapaturmia voi estää tarkastamalla vaaranpaikat vaikka vuosittain ja korjaamalla puutteet mahdollisimman pian. Esimerkiksi yksinelävien ikääntyvien kodeista voi tehdä turvallisempia melko yksinkertaisilla muutoksilla. Vaikeinta on muuttaa ihmisten asenteita.

Kotimaa
Vanha nainen istuu nojatuolissa ja katsoo ikkunasta ulos olohuoneessa.
Sini Salmirinne / Yle

Vanha ihminen nousee yöllä mennäkseen vessaan eikä sytytä valoja. Hän kompastuu kynnykseen tai maton reunaan ja kaatuu. Tämä on tyypillinen ikäihmisten tapaturma kotona. Vaaratilanteita synnyttävät myös päälle unohtunut liesi, uuni tai sähkökiuas.

Tällaisia turmia voi tapahtua kelle tahansa. Kaatuminen ja matalalta putoaminen ovat kotitapaturmien kärjessä. Iän ja sairauksien myötä tasapaino, liikkuminen ja muisti kuitenkin heikentyvät, mikä lisää merkittävästi tapaturmien todennäköisyyttä. Ja iäkkäille tapaturman seuraukset voivat olla kohtalokkaita.

Iso osa tapaturmista tapahtuu kotona

Suomalaiskodeissa sattuu vuosittain yhä noin 300 000 tapaturmaa. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien osuus kaikista tapaturmista on noin 80 prosenttia.

Vaikka tapaturmien määrä on kokonaisuudessaan laskenut, kotitapaturmien suhteellinen osuus kaikista tapaturmista on kasvanut.

– Liikenne- ja työtapaturmat on saatu laskemaan esimerkiksi lainsäädäntöä muuttamalla mutta kotona sattuviin tapaturmiin on vaikeampi puuttua. Ne johtuvat usein ihmisten omasta toiminnasta. Ainoa keino on yrittää muuttaa suomalaisten asenteita omaa turvallisuuttaan kohtaan, kotitapaturmien ehkäisyn suunnittelija Tiina Tikkanen Suomen Punaisesta Rististä kertoo.

Piintyneitä tapoja on vaikea muuttaa

Kun on tottunut vuosikymmenet tekemään kotiaskareet tietyllä tavalla, omia tapojaan on vaikea muuttaa ikääntyessään. Liian usein asiaan havahdutaan vasta, kun kotitapaturma osuu omalle kohdalle tai jollekulle tutulle.

Lähiomaisten tai vaikka vapaaehtoistyön kautta saadun ystävän kanssa käydyt keskustelut ovat yksinkertaisin tapa vaikuttaa vanhojen ihmisten asenteisiin turvallisesta kodista. Yhdessä voidaan käydä läpi esimerkiksi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön iäkkäälle ja hänen läheisilleen laatimaa tarkistuslistaa (siirryt toiseen palveluun). Lista auttaa huomaamaan kodin vaaratilanteet ja korjaamaan ne. Vastaavia tarkistuslistoja on tehty myös lapsiperheille (siirryt toiseen palveluun) ja aikuisille (siirryt toiseen palveluun).

Nuorilla aikuisilla ja keski-ikäisillä kotitapaturman riskiä kasvattaa eniten runsas alkoholin käyttö.

Päästä irti turhasta tavarasta

Usein iän myötä tavaroiden määrä tuppaa vain lisääntymään. Liiat tavarat, jotka tukkivat kulkureitit ovat myös vaaranpaikkoja.

-- Ylimääräisestä tavarasta luopuminen, lehtipinojen ja muun tavaran poistaminen kulkureiteiltä antaa tilaa liikkua turvallisesti. Keittiössä hellan ympäristön pitäminen vapaana tavaroista ehkäisee tulipaloja. Tärkeät tavarat kannattaa sijoittaa käden ulottuville, ettei tarvitse turhaan kurkotella. Puhelin on myös hyvä pitää mukana, ettei tarvitse kiirehtiä vastaamaan siihen, koulutettu ammattijärjestäjä ja omaa blogia pitävä Eveliina Lindell luettelee kodin turvallisuutta edistäviä asioita.

Turvallisuutta kotona voi lisätä monilla pienillä asioilla kuten oikein sijoitetulla ja riittävällä valaistuksella. Automaattisesti pois kytkeytyvät sähkölaitteet, johtojen siirtäminen pois kulkuväyliltä sekä liukuesteet mattojen ja sukkien alla estävät monta kotitapaturmaa.