1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Kokoomuksen puheenjohtajapeli täynnä kysymysmerkkejä – tuoko loppuviikko selvyyttä?

Urheilulehden eilinen uutinen käynnisti spekulaatiot kokoomuksen puheenjohtajapelistä. Kukaan ei vielä virallisesti ole kertonut haastavansa puheenjohtaja Alexander Stubbia.

Kuva: AOP

Urheilulehti teki eilen todennäköisesti lehden historian ensimmäisen skuupin politiikan saralla. Lehti kertoi, että Hjallis Harkimo aikoo hakea kokoomuksen puheenjohtajaksi kesäkuussa.

Harkimo kertoi eilen illalla Ylelle, että häntä on pyydetty lähtemään puheenjohtajakisaan.

– En ole miettinyt asiaa vielä. Se on fakta. Jossain vaiheessa se (päätös) on tehtävä, Harkimo sanoi.

Nykyinen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb on sanonut hakevansa jatkokautta puolueen johdossa. Harkimo oli ensimmäinen, jonka nimi nousi esiin mahdollisena Stubbin haastajana.

Sisäministeri Petteri Orpo puolestaan ilmoitti tänään, ettei hän aio haastaa Stubbia.

– Keskityn vaativaan työhön, jossa on isänmaan kannalta isoja asioita pöydällä, Orpo linjasi eduskunnassa.

Mitä tekee Vapaavuori?

Torstaina kotimaan kamaralle astelee Jan Vapaavuori (kok.), joka julkaisee kirjansa "Puoliholtiton Suomi". Vapaavuori oli ehdolla kokoomuksen puheenjohtajaksi kaksi vuotta sitten, mutta silloin hän jäi kolmanneksi Stubbin ja Paula Risikon taakse.

Vapaavuori jätti kotimaan politiikan viime vuonna ja lähti Euroopan investointipankkiin varapääjohtajaksi. Vapaavuoren nelivuotinen toimikausi alkoi viime syyskuussa. Tämä tarkoittaisi, että hän joutuisi jättämään toimikautensa kesken, jos hän päättäisi hakea kokoomuksen puheenjohtajaksi ja voittaisi kisan.

Kirjajulkistuksen lisäksi Vapaavuoren näkemyksiä kuullaan tällä viikolla lauantaiaamuna Ylen Ykkösaamussa.

Yksi Vapaavuoren taakoista viime kerralla oli, että hän on kotoisin Helsingistä. Sitä taakkaa hän ei pysty karistamaan.

Tänään julkisuudessa on pyöritelty myös Paula Risikon nimeä. Hän ei ole vielä sanonut mitään mahdollisista aikeistaan.