Indiana Jones palaa viidennessä elokuvassa

Harrison Ford näyttelee jälleen pääosan ja elokuvan ohjaa Steven Spielberg. Elokuva julkaistaan vuonna 2019.

Ulkomaat
Harrison Ford ja Shia LaBeouf
David James / Paramount Pictures

Walt Disney Company ilmoitti tiistaina, että viides Indiana Jones -elokuva julkaistaan kesällä 2019. Ensi-illan on määrä olla 19. heinäkuuta.

Pääosassa, eli arkeologi Indiana Jonesina nähdään jälleen kaikissa muissakin sarjan elokuvissa näytellyt Harrison Ford. Elokuvan ohjaa Steven Spielberg.

– Indiana Jones on yksi suurimmista elokuvasankareista kautta aikojen. Emme malta odottaa saavamme hänet jälleen valkokankaalle, Disneyn johtaja Alan Horn sanoi yhtiön tiedotteessa.

Tulossa olevalla elokuvalla ei vielä ole nimeä. Sarjan edellinen elokuva, vuonna 2008 julkaistu Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta ei menestynyt odotetusti. Kolmannesta Indiana Jones -elokuvasta oli tuolloin ehtinyt vierähtää jo lähes 20 vuotta.

Viidennestä Indiana Jones -elokuvasta on huhuttu pitkään. Toisinaan nuorempien näyttelijöiden on huhuttu siirtyvän Indiana Jonesin rooliin 73-vuotiaan Fordin tilalle. Disney ei kertonut yksityiskohtia elokuvan juonesta, eikä kertonut näytteleekö edellisessä elokuvassa Fordin rinnalla esiintynyt Shia LaBeouf elokuvassa.

Ensimmäinen Indiana Jones -elokuva, Kadonneen aarteen metsästäjät julkaistiin vuonna 1981. Sarjan neljä elokuvaa ovat tuottaneet maailmanlaajuisesti teattereissa yli 2 miljardia dollaria.

Lähteet: Reuters, AP