Asuntovälitysfirmat rahastavat oleskeluluvan saaneita – Tampereella pyydetty jopa 800 euron välityspalkkioita

Oleskeluluvan saaneilta henkilöitä on pyydetty Tampereen seudulla jopa satojen eurojen arvoisia välityspalkkioita vuokra-asunnoista. Tulijoille on myös vuokrattu asuinkelvottomia, putkiremontin alla olevia kohteita. Kiinteistövälittäjäliiton mukaan toiminta ei täytä alan eettisiä ohjeita.

turvapaikanhakijat
Vuokrakodin ikkunoita Kouvolassa.
Vilma Hannén / Yle

Kevättalvi on tuonut uuden asiakasryhmän asuntomarkkinoille: myönteisen oleskelulupapäätöksen saaneet ihmiset etsivät nyt kiivasti kotia itselleen. Jotkut yksityiset asuntovälitysfirmat ovat haistaneet tilanteessa bisneksen.

Heikosti Suomea ymmärtäville ihmiselle on vuokrattu pitkillä sopimuksilla asuntoja, joita kantasuomalaiset eivät huoli. Osa on ollut putkiremontin alla olevia, vedettömiä ja asumiskelvottomia kohteita.

– Tosi ongelmaisia asuntoja ollut, niistä ovat suomalaiset jo lähteneet, kertoo Tampereen kaupungin palveluohjaaja Tuija Santakari.

– Monissa on edessä putkiremontti, eikä siellä toimi mikään eli ne on täysin asumattomassa kunnossa. Kaiken huipuksi asiakkaat joutuvat maksamaan niistä täyden vuokran ja irtisanomisajat ovat todella pitkiä. Eli niitä ei voi sanoa irti vuoden aikana, kun se remontti on meneillään.

Oleskeluluvan saaneilta henkilöiltä on myös pyydetty useiden satojen eurojen suuruisia välityspalkkioita vuokra-asunnoista. Yksin Tampereen kaupungin tiedossa on jo kymmeniä tällaisiatapauksia.

Ehkä pikemminkin on käytetty tilannetta hyväksi. Johdetaan harhaan.

Jaana Anttila-Kangas

Santakarin mukaan moni kaupungin puoleen välityslaskujen kanssa kääntyneistä on luullut maksaneensa ensimmäisen kuun vuokran.

– He kuvittelevat, että se on joku ensimmäinen vuokra tai vakuusmaksu ja sitten yleensä ne on niitä lainarahoja, joilla mennään eteenpäin. Ne on aika isoja summia. Nyt kun huhu kiertää, niin välittäjät rahastavat tällä systeemillä.

Santakarin mukaan perityt välitysmaksut ovat olleet 550-800 euroa.

Velkaantuminen uhkaa

Pirkanmaan Ely-keskuksen mukaan tapausten määrä on noussut sitä mukaa kun oleskelulupapäätöksiä on alettu saada tänä keväänä.

– Tätä tietoa on nyt putkahdellut sekä vastaanottokeskuksista että kunnista, jotka ottaa vastaan näitä turvapaikanhakijoita, Pirkanmaan Ely-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Pirjo Pajunen sanoo.

Jos he kokevat, että he tulevat hyväksikäytetyiksi, niin se ei ole hyvä alku kotoutumiselle.

Pirjo Pajunen

Pajunen kantaa huolta siitä, että moni oleskeluluvan saaneista velkaantuu, koska on joutunut jo alkumetreillä lainaamaan tutuiltaan sievoisia summia rahaa.

– Vuokravälityspalkkiota ei hyväksytä vastaanottokeskuksissa eikä sosiaalitoimistoissa, eli se jää henkilöille itselleen maksettavaksi.

Pajusen mukaan toiminnassa haiskahtaa rahastuksen maku ja se voi tehdä hallaa tulokkaiden kotoutumiselle.

– Tämä on vahingollista, kaikin puolin vahingollista. Ennen kaikkea se ei edistetä kotoutumista.

Pajunen vaatii reiluutta puolin ja toisin.

– Jos he kokevat, että he tulevat hyväksikäytetyiksi, niin se ei ole hyvä alku kotoutumiselle.

Kiinteistövälittäjäliitto: "Vaikutelma hyväksikäytöstä"

Lain mukaan asunnonvälityskulut maksaa toimeksiantaja, joka voi olla vuokranantaja tai vuokralainen.

Alan eettisten ohjeiden mukaan välittäjällä on kuitenkin erityinen tiedoksiantovelvollisuus, jos asiakkaana on heikosti Suomen käytäntöjä ja kieltä osaava henkilö.

Suomen Kiinteistövälittäjäliiton toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kankaan mukaan nyt ilmi tulleissa tapauksissa ei voi välttyä hyväksikäytön vaikutelmalta.

– Tämä kuulostaa siltä, että ei ole oikeaa tietoa annettu. Ehkä pikemminkin on käytetty tilannetta hyväksi. Johdetaan harhaan, Anttila-Kangas sanoo.