Stubbille hävinnyt Vapaavuori tykittää: "Johtaviinkin posteihin pääsee kipuamaan myös patologisia narsisteja"

Moninkertainen kokoomusministeri Jan Vapaavuori röykyttää suomalaista politiikkaa ja taloudenpitoa kovalla kädellä tuoreessa kirjassaan. Politiikka viihteellistyy ja pinnallistuu. Pölhöpopulismi rehottaa. Talous ja demokratia uhkaavat romahtaa.

politiikka
Jan Vapaavuori.
Yle

Tultuaan nimitetyksi varapääjohtajaksi Euroopan investointipankkiin 2015 kokenut kokoomusvaikuttaja, moninkertainen ministeri Jan Vapaavuori, 51, on ottanut etäisyyttä suomalaiseen päivänpolitiikkaan ja tehnyt Luxemburgin rauhassa kirjan vuosistaan kotimaisen politiikan huipulla.

Arvio ei ole imarteleva.

– Suomalaisen poliittisen järjestelmän perusominaisuuksiin kuuluu kyvyttömyys johdonmukaisuuteen, entinen moninkertainen ministeri kiteyttää kirjassaan _Puoliholtiton Suomi _(Otava), joka julkaistiin tänään.

Vaikka kyseessä ei ole varsinainen muistelmateos, omat kokemukset politrukki-, kansanedustaja- ja ministerivuosilta ovat pohjana Vapaavuoren esittämälle arvostelulle.

Vapaavuori ei säästä edes omaa ministeriaikaansa. Omasta mielestään ne hallitukset, jotka hallitsivat hänen avustaja-aikanaan (pääministereinä Esko Aho ja Paavo Lipponen) olivat parempia kuin ne hallitukset, joissa hän toimi ministerinä. Hän oli asuntoministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja Mari Kiviniemen (kesk.)hallituksessa ja elinkeinoministeri Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexandder Stubbin (kok.) hallituksessa 2012-2015.

Kataisen hallitus (2011-2014) oli Vapaavuoren arvion mukaan lähes tuhoon tuomittu jo aloittaessaan. Se oli pakkoavioliitto, jonka osapuolet eivät luottaneet toisiinsa. Hallitusohjelmasta tuli miltei täydellinen pannukakku. Budjettiriihet olivat teatteria, päätöksentekokyky hukassa ja ministeripalaverit usein painajaismaista jänkkäämistä.

Ehkä ainoa menestystarina Kataisen hallituksen aikana oli Vapaavuoren kirjan mukaan Turun telakan toiminnan pelastaminen saksalaisomistuksen avulla. Sen kätilö hän itse oli elinkeinoministerinä.

Pelastusta Suomelle ei tuonut myöskään Kataista pääministerinä seurannut Stubb, jolle Vapaavuori hävisi kokoomuksen puheenjohtajuuden kesällä 2014 Lahdessa. Viime vaalikausi oli hänen mielestään Suomen talouden kannalta menetetty nelivuotisjakso.

Vapaavuori antaa kirjassaan ymmärtää, että uuden vaalit olisi ehkä pitänyt järjestää Kataisen erottua. Hän ymmärtää kuitenkin, ettei Stubb halunnut katkaista omaa pääministeritietään.

– On ihmisluonnon vastaista odottaa, että tuore pääministerikandidaatti epäilisi omia kykyjään ja omaehtoisesti kieltäytyisi ehkä vain kerran elämässään eteentulevasta mahdollisuudesta. Harva hallitustaan hajottaa, vielä harvempi ennen sen syntymistä.

Perussuomalaiset romahduttavat politiikan moraalia

Suomen taloudesta Vapaavuori antaa synkän kuvan.

Maassa on eletty pitkään iloisen huolettomasti. Ei ole yhtä suurta mokaa, mutta paljon pieniä virheitä miltei jatkuvalla syötöllä. Nyt maa on taloudellisesti jumissa. Työmarkkinat ja sen etujärjestöt jököttävät pysähtyneisyyden tilassa. Taloudessa eletään kroonisessa ylikulutustilassa. Maa on moniongelmainen ja mikä pahinta talouden romahtaessa myös demokratian uskottavuus ja toimintakyky romahtaa.

Politiikkakin on Vapaavuoren mielestä kehittynyt arveluttavaan suuntaan. Puolueensa asialinjan poliitikoihin luettu Vapaavuori valittaa henkilöitymistä, pinnallistumista ja viihteellistymistä.

– Tämän seurauksena eduskuntaan valitaan monia sellaisia, jotka eivät sinne kuulu, ja monet niistäkin, jotka kuuluvat kekkaloivat viihdeohjelmissa, tikkakisoissa ja yökerhojen avajaiskutsuissa.

Vapaavuori ei nimeä yhtään poliitikkoa, joka olisi uuden ja arveluttavan tikkakisapolitikoinnin edustaja, mutta vastauksen voi politiikkaa seuraava lukija löytää rivien välistä.

– Johtaviinkin posteihin pääsee aika ajoin kipuamaan myös patologisia narsisteja, joille politiikan sisällöllä ei koskaan ole muuta kuin välinearvoa heidän omalle julkisuuskuvalleen, Vapaavuori rusikoi.

Timo Soinin johtamien perussuomalaisten vaikutuksesta hänellä ei ole korkeaa käsitystä.

– Perussuomalaisilla on Suomessa ollut omaa painoarvoaankin suurempi vastuullisen politiikanteon moraalia rapauttava vaikutus.

Kokoomuksen sisällä muhivaan puheenjohtajakamppailuun Vapaavuori ei kirjassaan ota lainkaan kantaa. Hänet on jo kuitenkin mainittu yhtenä mahdollisena Stubbin vastaehdokkaana kokoomuksen ensi kesän puoluekokouksessa tai seuraajaehdokkaana, jos Stubb jostakin syystä väistyisi paikalta vapaaehtoisesti.