Kap Verden saarivaltiossa on todettu ensimmäinen epäily zikavirus-lapsesta

Zikaviruksen epäillään aiheuttaneen Kap Verden pääkaupungin Praian keskussairaalassa maanantaina syntyneen lapsen pienipäisyyden.

Ulkomaat
Sotilas sumuttaa myrkkyä.
Sotilas sumutti zika-virusta levittävää hyttystä torjuvaa myrkkyä Havannassa, Kuubassa 22. helmikuuta.Ernesto Mastrascusa / EPA

Kap Verden terveysministeri kertoi, ettei synnyttänyt nainen kuulunut niiden yli 100 naisen joukkoon, jotka ovat olleet saarella hyttysten levittämän zikavirus- tartunnan saaneina seurannassa.

Kap Verden hallituksen mukaan saarella on todettu yli 7 000 zikavirus-tapausta lokakuun 2015 jälkeen. Varsinkin viime kesä oli saarella normaalia sateisempi, mikä lisäsi hyttysten määrää.

– Mitä voimme tehdä nyt, on suorittaa äidille ja lapselle lisätutkimuksia sekä lähettää näytteet tänään Pasteur-instituuttiin Dakariin arvioitavaksi, totesi maan terveysministeri Cristina Fontes.

– Lapsen pienipäisyys on todettu ja haluamme nyt saada selville, onko sillä yhteys zikavirukseen, Fontes jatkoi.

Portugalista 1975 itsenäistynyt Kap Verde sijaitsee Atlantin valtameressä noin 570 kilometriä länteen Länsi-Afrikan Senegalista.

Kap Verdellä on historiallisestikin tiiviit yhteydet Brasiliaan, jossa on todettu runsaasti zikavirus-tapauksia.

Runsaan puolen miljoonan asukkaan Kap Verdelle järjestävät myös suomalaiset matkanjärjestäjät lomamatkoja.

Lähteet: Reuters