Goljat aloitti öljyntuotannon Barentsinmerellä

Norja on aloittanut öljyntuotannon Goljat-öljykentällä Barentsinmerellä. Lautta sijaitsee 85 kilometrin päässä Hammerfestistä.

talous
Goljat öljyntuotantolautta Hammerfest huhtikuussa 2015
Upouusi Goljat öljyntuotantolautta varusteltavan Hammerfestin edustalla 21.4.2015Yle / Tapani Leisti

Norjan yleisradioyhtiön NRK:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan tuotanto Eni Norgenin öljynporauslautalla alkoi lauantaina. Tätä ennen aloitusta on jouduttu lykkäämään useaan kertaan.

Yhtiön viestintäjohtajan Andreas Wulffin mukaan pioneerihankkeella on ollut paljon haasteita, mutta niiden ratkaisemisen jälkeen muiden on helpompi seurata perässä.

Öljylautan tuleva kapasiteetti on satatuhatta tynnyriä öljyä päivässä. Vielä tuotanto ei ole tällä tasolla.

Goljat on ensimmäinen öljynporauslautta Barentsinmerellä. Lautalla on noin 40 työntekijää.

Goljat-öljykenttä löytyi vuonna 2000. Se sijaitsee 85 kilometriä Hammerfestista luoteeseen. Goljat-hanke on tullut maksamaan noin 5,5 miljardia euroa.