1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. detour

Poikkeusjärjestelyt liikenteessä jatkuvat – poliisi ohjaa liikennettä ainakin aamupäivän

Valtatie 12 pysyy suljettuna autoliikenteeltä Lahdessa toistaiseksi. Poliisi on varautunut ohjaamaan liikennettä ainakin aamupäivän. Yhteydet muun muassa Päijät-Hämeen keskussairaalaan hoituvat kiertoteitse.

Kuva: Heikki Kiseleff/ Yle

Valtatie 12:lla sattunut onnettomuus rikkihappolastissa olleelle yhdistelmäajoneuvolle hankaloittaa yhteyksiä Päijät-Hämeen keskussairaalaan.

Valtatie 12 on toistaiseksi suljettu onnettomuuspaikalla liikenteeltä Sopenkorvessa Kärpäsenmäen alla, joten keskussairaalaan pääsee kaupungin suunnasta ainoastaan kiertoteitä pitkin.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan keskussairaalaan pääsee joko Vesijärven rantaa myöten Jalkarannantietä pitkin tai etelän suunnasta Okeroisten kautta.

Hämeen poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikan lähettyvillä.

Komisario Taisto Kuhlmanin mukaan poikkeusjärjestelyt jatkuvat ainakin puoleen päivään saakka. 

Näillä hetkillä paikalle on tulossa myös kiinteitä liikennemerkkejä, joilla autoliikenne saadaan ohjatuksi jo selvästi ennen onnettomuuspaikkaa kiertoteille.

Aamuyöllä rikkihappolastissa olleen täysperävaunullisen yhdistelmäajoneuvon vetoauto kaatui ja noin kymmenen litraa rikkihappoa valui maahan.