Nuorten pelastustaitoja mittaava Nou hätä! -loppukilpailu huipentuu juhlavuoden kunniaksi Kuopion torille

20-vuotisjuhliaan viettävään kampanjaan on ilmoittautunut mukaan ennätykselliset 500 koulua, valtaosa kaikista Suomen yläkouluista. Nou Hätä! -loppukilpailussa testataan 8-luokkalaisten pelastustaitoja, joita voivat olla esimerkiksi tajuttoman elvyttäminen tai tulipalon sammuttaminen.

Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Nuorten pelastustaitojen parantamiseen tähtäävän Nou Hätä! -kampanjan huipennus nähdään tänä vuonna Kuopion torilla. 20-vuotisjuhlia viettävän kampanjan loppukilpailu kisataan toukokuussa torilla, kun se tavallisesti on ollut Kuopion Pelastusopistolla.

Nou Hätä! -loppukilpailussa peruskoulun 8-luokkalaiset suorittavat erilaisia pelastustaitotehtäviä, joita voivat olla esimerkiksi tulipalon sammuttaminen tai tajuttoman elvyttäminen. Loppukilpailuun pääsee 22 kolmihenkistä joukkuetta.

Nou Hätä! -kampanjaan on juhlavuonna ilmoittautunut mukaan ennätykselliset 500 koulua eli noin 70 prosenttia kaikista Suomen yläkouluista. Kampanjan tavoitteena on se, että vuoteen 2020 mennessä Suomen kaikki kahdeksasluokkalaiset saisivat turvallisuusopetusta. Turvallisuustaidot ovat osa koulujen opetussuunnitelmaa, mutta ne eivät kuulu minkään yksittäisen oppiaineen alaisuuteen.

Suojelijana tasavallan presidentti

Nou Hätä! -kampanjan juhlavuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kampanjan kilpailuosiossa käydään nyt alkukarsintoja ja aluekilpailut ovat vuorossa huhtikuussa. Aluekisojen parhaat pääsevät loppukilpailuun.

Nou Hätä! -kampanjan järjestävät pelastuslaitokset ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK yhteistyössä sisäministeriön, Opetushallituksen, pelastusopiston, pelastusliittojen ja Suomen Palopäällystöliiton kanssa.