"Ryyppäisin ja naisin koko ajan, jos en hyppäisi" – Matti Nykäsen hahmo kukkoilee uudessa Hollywood-elokuvassa

Brittimäkihyppääjästä Michael "Eddie" Edwardsista kertovassa Eddie the Eagle -elokuvassa nähdään myös Matti Nykänen. Lentävä suomalainen on Edwardsin suurin esikuva ja inspiraatio Calgaryn vuoden 1988 talviolympialaisiin sijoittuvassa draamakomediassa.

urheilu
Matti Nykästä elokuvassa esittää Edvin Endre.
Matti Nykästä elokuvassa esittää Edvin Endre.Larry Horricks / 2016 Twentieth Century Fox Film Corporation

Edwards oli ensimmäinen Iso-Britanniaa olympialaisissa edustanut mäkihyppääjä. Hän tuli tunnetuksi erityisesti urheana altavastaajana. Häntä on myös kutsuttu maailman huonoimmaksi mäkihyppääjäksi.

Melko lapsellinen hyvän tuulen elokuva keskittyy vuoden 1988 Calgaryn olympialaisiin, jossa "Flying Finn" eli Matti Nykänen voitti kolme olympia-kultamitallia.

Eddie the Eagle perustuu löyhästi tositapahtumiin. Nykästä elokuvassa esittää Viikingit-sarjassakin näytellyt Edvin Endre.

Elokuvan alussa Edwardsilla on enemmän haasteita kuin onnea matkassa. Muut urheilijat, valmentajat tai edes oma isä eivät usko hänen kykyihinsä. Edwards kuitenkin päättää ryhtyä mäkihyppääjäksi. Suurena inspiraationa hänellä on Suomen nuori mäkikotka Nykänen.

Brittihyppääjä tapaa Nykäsen ensimmäisen kerran olympialaisten harjoitusleirillä Saksassa. Koppava suomalainen ei halua antaa ihailijalleen nimikirjoitusta taskusta kaivettuun bussilippuun.

Seuraavan kerran Nykänen kohdataan olympialaisissa, jossa kisaselostaja kuvaa häntä haastavaksi ihmiseksi. Samalla muistetaan myös, että suomalainen on ylivoimaisin mäkihyppääjä kautta aikojen.

Edwardsin matkatessa olympialaisissa hyppytorniin hän kohtaa Nykäsen hississä. Suomalainen pitää brittikollegalle tsemppipuheen. Lisäksi hän toteaa, että "ryyppäisin ja naisin koko ajan, jos en hyppäisi".

Matti Nykänen itse ei ollut mukana elokuvaprojektissa.

Elokuvassa Edwardsia näyttelee Taron Egerton, jonka tunnetuin työ tähän mennessä on elokuvassa Kingsman: Salainen palvelu. Brittihyppääjän valmentajaa esittää Hugh Jackman.

Eddie the Eaglen Suomen ensi-ilta on 1.4.2016.