Hyppää sisältöön

Viro aloitti sotaväen yllätysharjoitukset – koko armeija mukana

Virossa yöllä alkaneen harjoituksen tavoitteena on valmistautua nopeiden uhkien torjumiseen.

Viron pioneeripataljoonan sotilaita ja Pasi-miehistönkuljetusajoneuvo Jänedan metsissä. Kuva: Ahti Kaario / Yle

Viron koko armeija on määrätty yllättäen harjoituksiin varhain aamulla. Viron pääesikunnan mukaan niissä selvitetään rauhanajan joukko-osastojen valmiutta reagoida nopeasti mahdollisiin uhkiin. Asiasta kertoo Viron puolustusvoimat tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun).

– Harjoituksen tarkoitus on varmistaa, että armeija on kunnossa. Todellista uhkaa Viroa vastaan ei ole, sanoi prikaatikenraali Artur Tiganik tiedotteessa.

Harjoituksiin on käsketty kaikki rauhanajan joukko-osastot, joukossa Viron armeijan pääosat eli 1. ja 2. jalkaväkiprikaati. Harjoituksissa joukkoja liikutellaan eri puolilla Viroa. Joukot harjoittelevat muun muassa sotilas- ja siviilikohteiden suojelua.

Reserviläisiä ei ole kutsuttu palvelukseen, joten kyse ei ole liikekannallepanosta.

Asevelvollisuusarmeijan kyvystä reagoida nopeasti ilmaantuviin uhkiin on huolestuttu niin Virossa kuin Suomessakin sen jälkeen, kun Venäjä miehitti nopealla erikoisjoukkojen operaatiolla Ukrainalle kuuluvan Krimin kaksi vuotta sitten.

Venäjällä on Pihkovassa Viron rajan lähellä nopeaan ja yllättävään iskuun kykeneviä ilmakuljetus- ja helikopterijoukkoja.