Suomi-filmien puvut unohdettuina rekeissä – salapoliisityönä löytynyt jo Prinsessa Ruususen silkkiunelma

Vanhojen Suomi-elokuvien komeitakaan luomuksia ei ole säilytetty naftaliinissa. Pukuja on käytetty ja korjailtu elokuva- ja tv-tuotannosta toiseen. Nyt kansallisesta elokuvapukujen aarteistostamme koetetaan etsiä turvaan se, mikä vielä on löydettävissä ja suojeltavissa.

kulttuuri
Puku ehkä elokuvasta Prinsessa Ruusunen.
Juha Kivioja / Yle

Suomalainen elokuva eli kulta-aikaansa 1930–1950-luvuilla. Suomi-Filmi ja Suomen Filmiteollisuus tuottivat elokuvan toisensa jälkeen, katsojia riitti ja tähtinäyttelijöitä palvottiin kansallisina ikoneina.

1960-luvulla tilanne muuttui. Katsojamäärät romahtivat ja elokuvayhtiöt joutuivat talousahdinkoon. Ne möivät pukuvarastonsa Yleisradiolle, joka samoihin aikoihin aloitteli tv-toimintaansa ja tarvitsi puvustoa tuotantoonsa.

Prinsessa Ruusunen elokuva ja puvustusta.
Tekosilkkinen rokokoopuku, joka on mahdollisesti prinsessan tai hovineidin puku elokuvassa Prinsessa Ruusunen.Nella Nuora / Yle ja Prinsessa Ruusunen 1949

Nyt on havahduttu ymmärtämään, mikä kansallinen aarteisto unhoon joutuneissa elokuvapuvuissa uhkaa kadota ikiajoiksi. Yle lahjoittikin pari vuotta sitten kolmisenkymmentä pukua Elävän kuvan museon kokoelmiin. Aalto-yliopiston tutkija Joanna Weckman on saanut Suomen Akatemialta rahoituksen projektiin, jonka tarkoituksena on etsiä vielä kätkössä olevia elokuvapukuja ja -asusteita.

Epookkipukuja ja prinsessaunelmia löytynyt muutama

Työ ei ole helppoa, sillä hienoimmatkin epookkiluomukset ovat olleet käyttötavaraa. Pukuja on korjailtu uusiksi, pilkottu ja tuunattu tuotannosta toiseen.

Joanna Weckman
Tutkijatohtori Joanna Weckman Aalto-yliopistosta.Nella Nuora / Yle

Joanna Wecmanin työ onkin nyt koluta rekki rekiltä Ylen satatuhatta vaatekappaletta sisältävä puvusto, tonkia hyllyt ja tutkia vanhat mustavalkoelokuvat suurennuslasin kanssa. Suurena apuna on Ylen puvuston väki, jolla on perimätietoa mahdollisista arvopuvuista.

Jotain on jo löytynytkin. On tunnistettu epookkipukuja, muun muassa Tanssi yli hautojen -elokuvasta (1950) sekä kuningattaren pukuja elokuvasta Prinsessa Ruusunen (1949).

Vanhin löydetty "puku" on näyttelijä Jalmari Rinteen käyttämä pusakka ja saappaat elokuvassa Siltalan pehtoori (1934). Miesten housuja ei elokuvista juurikaan ole jäänyt jäljelle. Ne on kulutettu puhki.

Tutkija Joanna Weckmanilla on parhaillaan työn alla selvittää, onko löytynyt tekosilkkinen, rusetein koristettu vaaleansininen rokokoopuku 1940-luvunPrinsessa Ruusunen-elokuvasta vai ei. Samoin on löytynyt kaksi vanhaa venäläisen lakeijan takkia. Ne saattavat olla aitoja Venäjältä ostettuja pukuja elokuvaanHelmikuun manifesti (1939).

Mä oksalla ylimmällä elokuva ja puvustusta.
Kukkakankaastaan tunnistettu krinoliinipuku elokuvasta Mä oksalla ylimmällä. Se on näyttelijä Maaria Eiran yllä.Nella Nuora / Yle ja Mä oksalla ylimmällä 1954

Kankaan perusteella on tunnistettu näyttelijä Maaria Eiran käyttämä krinoliinileninki elokuvasta Mä oksalla ylimmällä (1954). Puku on vuosien saatossa lyhentynyt ja etumuksen koristelu vaihtunut, mutta kukkakuosi on kankaasta tunnistettavissa.

Erityisen mielissään Weckman on mustasta, jo melko risaisesta miesten sarkatakista. Sen vuoreen on kirjoitettu "Simeon". Takki saattaa olla Ilmari Wilhon varhaisesta _Seitsemän veljestä -_elokuvasta vuodelta 1939.

– Usein museokokoelmiin valitaan pääosanesittäjien upeita iltapukuja ja kansanvaatetus jää paljon vähemmälle huomiolle, Weckman sanoo.

Elokuvapuvut näyttävät, miten ihmisten koko on muuttunut

Vanhat elokuvavaatteet osoittavat selvästi, että suomalaiset olivat 70–80 vuotta sitten huomattavasti pienikokoisempia kuin tänä päivänä. Naisten pukujen vyötärö on usein lähes olematon, suorastaan nukkemainen. 1940-luvun elokuvien miesten takkien hartioiden sisään mahtuu nykyään tuskin edes teinipoika. Kymmenien naisten vanhojen korkokenkien koko vaihtelee välillä 34–36. Nykyään naisten jalan keskikoko on 38–39.

Pekka ja Pätkä  elokuva ja puvustusta.
Kukkamekko, jota ensimmäisenä käytettiin elokuvassa Pekka ja Pätkä kesälaitumella. Näyttelijä on Ruth Johansson.Nella Nuora / Yle ja Pekka ja Pätkä kesälaitumella 1953

Miksi mustavalkoisissa elokuvissa muuten tarvittiin värillisiä vaatteita, havahdun ihmettelemään.

Weckmanilla on selitys asiaan. Värit ovat tärkeitä näyttelijöiden kannalta, ne auttavat roolityöskentelyssä. Toisekseen puhdasta valkoista ja mustaa ei olisi voinut edes käyttää. Ne olisivat "palaneet puhki" filmillä.

– Mustavalkoelokuvaan saatiin paras valkoinen väri sitruunaisen keltaisesta kankaasta. Viininpunainen tai tummanvihreä taas tekivät hyvän mustan, Weckman selittää.

Seitsemän veljestä elokuva ja puvustusta.
Kohtaus varhaisesta Seitsemän veljestä -elokuvasta ja sarkatakki, jonka vuoressa lukee Simeoni.Nella Nuora / Yle ja Seitsemän veljestä 1939

Puvuston unohdetut ihmeidentekijä-naiset

Elokuvapukujen metsästys ja taltiointi on myös kunnianosoitus menneiden aikojen elokuvapuvustojen naisille. Ilman hienoja koneita ja apuneuvoja, usein käsin ompelemalla, he loihtivat elokuvien vaatetukset, maaseuturomantiikasta epookkiin, satuproduktioista taistelukohtauksiin. Puvuston panos elokuvissa on jäänyt täysin katveeseen elokuvatutkimuksessa ja historiankirjoituksessa, Weckman sanoo.

– Kun lukee esimerkiksi elokuvayhtiöiden historiikkeja, niissä ei mainita mitään puvuston toiminnasta. Siellä saattaa löytyä yksi valokuva, jossa lukee, että "Tässä puvuston ahkerat naiset työssänsä". Ja se on kaikki.

Ruma Elsa elokuva ja puvustusta.
Eeva-Kaarina Volanen viettelevänä elokuvassa Ruma Elsa, ja hänen käyttämäkseen tunnistettu iltapuku.Nella Nuora / Yle ja Ruma Elsa 1949