1. yle.fi
  2. Uutiset

Kadonneiden puolesta

Olga Konstantinova ei halunnut jäädä sivustakatsojaksi, kun sota alkoi hänen kotimaassaan. Sodan aikana hän on ollut mukana vapauttamassa lähes 600 sotavankia. Elävänä ja kuolleena.

Yle maailmalla: Moskova
Joukko sotilaita odottaa yön pimeydessä. Ukrainalaiset sotavangit odottavat vankien vaihtoa Funzen kaupungissa Itä-Ukrainassa helmikuussa 2015.
Ukrainalaiset sotavangit odottavat vankien vaihtoa Funzen kaupungissa Itä-Ukrainassa helmikuussa 2015.Andrei Leble / EPA

Vain Pietarin pimeys ja kylmyys häiritsi Olga Konstantinovaa talvella kaksi vuotta sitten. Muuten Ukrainasta Venäjälle muuttanut Olga oli tyytyväinen elämäänsä liiketalouskoulun toimitusjohtajana.

Sitten Ukrainan pääkaupungista Kiovasta alkoi kuulua kauheita uutisia.

Helmikuussa 2014 mielenosoittajia ammuttiin kuoliaaksi kaupungin keskustan Itsenäisyystorilla, Maidanilla.

Olgan elämä muuttui.

– Tunsin, että minun oli palattava kotiin auttamaan jollakin tavalla, Olga Konstantinova, 32, sanoo.

Pian Olga muutti avomiehensä kanssa takaisin kotikaupunkiinsa Dnipropetrovskiin Itä-Ukrainassa. Kaupungista on vain parisataa kilometriä sota-alueelle.

Aluksi tulin joskus melkein hysteerisenä kotiin, mutta olen oppinut pitämään etäisyyttä suruun.

Aluksi Olgalla ei ollut mitään ajatusta, millä tavalla hän voisi auttaa sodassa, mutta kesällä 2014 sukulaisten tuttavilta tuli avunpyyntö.

Tuttavien poika oli kadonnut sodassa. Olga ryhtyi selvittämään, mitä oli tapahtunut ja missä poika oli.

Poika löydettiin vasta vuoden päästä, kuolleena. Olga onnistui saamaan jäännökset kotiin haudattaviksi.

Tilanne oli uusi ja odottamaton.

Ukrainassa ei ollut minkäänlaista valmiutta sodassa kadonneiden ja vangittujen etsimiseen. Olga pestautui Dnipropetrovskin aluehallinnon palvelukseen kadonneiden etsijäksi ja alkoi kehittää toimintaa.

Olga Konstantinova kokee, että hänen työnsä vankien vapauttamiseksi on tärkeää.
Olga Konstantinova kokee, että hänen työnsä vankien vapauttamiseksi on tärkeää.Andrei Batozski / Yle

Ukrainan viranomaisilla on nykyisin järjestelmiä kadonneiden etsintään. Olga itse on siirtynyt työskentelemään Ukrainan puolustussäätiö -nimiseen hyväntekeväisyysjärjestöön.

Yleensä kadonneen sotilaan lähiomainen kääntyy säätiön puoleen ja pyytää apua tämän etsimisessä. Olgan tehtävänä on koota kaikki tieto sotilaasta ja tilanteesta, jossa hän on kadonnut.

– Selvitämme katoamispaikan ja olosuhteet, jossa katoaminen tapahtui. Pyydämme myös virallisia teitä pitkin tietoja vangituista ja kaatuneista, Olga kertoo.

Niiden kohdalla, jotka löytyvät virallisilta kaatuneiden tai vangittujen sotilaiden listoilta, aloitetaan neuvottelut vapauttamisesta tai ruumiin palauttamisesta.

Tärkeintä on, että tunnen itseni tarpeelliseksi.

Ellei virallisia tietoja löydy, jatkavat vapaaehtoiset etsintöjä. Osa vapaaehtoisista on käynyt etsimässä kadonneita myös taistelupaikoilta.

Myös yksittäiset komentajat voivat pitää hallussaan sotavankeja ilman, että heistä olisi ilmoitettu eteenpäin.

Olga onnistui keväällä 2015 vapauttamaan kaksi Debaltseven motissa vangittua miestä neuvottelemalla suoraan komentajan kanssa.

Neuvotteluissa täytyy säilyttää rauhallisuus, eikä missään nimessä pidä ryhtyä kiistelemään, Olga sanoo.

– Pitää vain nyökätä ja olla myötämielinen, jotta saamme ihmisen vapaaksi. Se on tavoitteemme.

Sotilas suree kadonneita tovereitaan syksyllä 2014.
Sotilas suree kadonneita tovereitaan syksyllä 2014.Kerstin Kronvall / Yle

Olga on käynyt hakemassa noin kymmenen vankia kotiin ja osallistunut lähes 600 vapauttamiseen.

Useimmiten sotilaat pääsevät vapaaksi, kun Ukrainassa vangittuja separatistien sotilaita vaihdetaan Ukrainan armeijan sotilaisiin.

– Kun vankienvaihto tapahtuu, kumpikin osapuoli pitää yleensä taukoa tulituksessa. Tai sitten meille annetaan saattue, joka huolehtii turvallisuudestamme, Olga kertoo.

Olga haluaa jatkaa työtä, vaikka välillä pelottaa ja väsyttää.

– Tärkeintä on, että tunnen itseni tarpeelliseksi. Työ ei ole turhaa.

Tuttavani leikkasi parissa vuorokaudessa melkein sata potilasta ja palasi kotiin tekemättä siitä numeroa. Sellaista kunnioitan.

Sodan kiihkeimpien vaiheiden aikana Olga ja hänen työtoverinsa eivät moneen päivään poistuneet toimistoltaan, vaan tekivät töitä tauotta monta vuorokautta.

Omaisia oli jonoksi asti, eikä heitä voinut jättää pulaan.

Suurin työtaakka oli isojen taistelujen, kuten Ilovaiskin ja Debaltseven mottien aikaan kesällä 2014. Sotilaita katosi hyvin paljon myös Donetskin lentokentän taisteluissa, jotka kestivät toukokuusta 2014 seuraavaan kevääseen.

– Aluksi tulin joskus melkein hysteerisenä kotiin, mutta nyt olen oppinut pitämään etäisyyttä suruun, Olga kertoo.

Vapaaehtoiset keräävät tietoja kadonneista syksyllä 2014.
Vapaaehtoiset keräävät tietoja kadonneista syksyllä 2014.Kerstin Kronvall / Yle

Olga on saanut paljon kiitosta työstään. Silti hän ei halua, että häntä kutsutaan sankariksi.

Hänen mielestään sodassa on monenlaisia sankareita. Jotkut taistelevat rintamalla, toiset tekevät jotakin kotona.

Olga kertoo ihailevansa erityisesti lääkäreitä, jotka ovat lähteneet vapaaehtoisina rintamalle hoitamaan haavoittuneita.

– Tuttavani leikkasi parissa vuorokaudessa melkein sata potilasta ja palasi kotiin tekemättä siitä numeroa. Sellaista kunnioitan.

Olga ei enää itse käy turvallisuussyistä rintamalla tai vihollisen puolella, vaan hän keskittyy tietojen hankintaan kadonneista.

Lue seuraavaksi