Angolan pääkaupungissa riehuu keltakuume-epidemia – syynä pidetään öljyn hinnan rajua laskua

Angola saa 95 prosenttia vientituloistaan öljystä. Kun hinta on romahtanut, maa leikkaa muun muassa jätehuollosta ja jättää taudeille tilaa levittäytyä.

terveys
Pikkutyttö peittää silmänsä, kun naissotilas pistää rokotuksen hänen käsivarteensa. Jonossa on muita lapsia ja heidän äitejään.
Tyttöjä ja heidän äitejään rokotetaan Angolassa. Joos de Raeymaeker / EPA

Angolan joulukuussa alkaneessa keltakuume-epidemiassa kuolleiden määrä on noussut 158:aan, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO. Epidemia on Angolan ensimmäinen kolmeen vuosikymmeneen.

Maassa on aloitettu joukkorokotukset. Pääkaupungissa Luandassa pyritään rokottamaan mahdollisimman pikaisesti yli puolet 2,8 miljoonasta asukkaasta. Epidemian keskus on Luandan itäisessä esikaupungissa Vianassa.

Moskiitot sikiävät jätteiden seassa

Epidemian puhkeamisesta epäillään heikkoa jätehuoltoa, minkä takia tautia levittävillä moskiitoilla on runsaasti seisovaa vettä lisääntymiseen. Vianassa ja muissa köyhien asuttamissa esikaupungeissa jätteet ovat alkaneet jo kasaantua suuriksi keoiksi kaduille.

Angolassa talous on notkahtanut pahoin raakaöljyn hinnan rajun laskun vuoksi, mikä näkyy julkisissa palveluissa. Angola saa 95 prosenttia vientituloistaan öljystä.

Keltakuumeen lisäksi myös malariaa, koleraa ja pitkittynyttä ripulia esiintyy nyt tavallista enemmän, Angolan terveysviranomaiset kertovat.

Rokotukset parasta hoitoa

Maailmassa tulee viranomaisten tietoon noin 130 000 keltakuumetapausta vuodessa. 44 000 ihmistä kuolee, 90 prosenttia Afrikassa, kertoo WHO (siirryt toiseen palveluun).

Angola sijaitsee tuolla Afrikan keltakuumevyöhykkeellä, jossa suositellaan rokotusta tartuntaa vastaan. Itse tautia ei pystytä hoitamaan muutoin kuin oireita helpottamalla.

Niitä ovat ankara päänsärky, pahoinvointi ja väsymys. Pahimmillaan tauti johtaa myrkytystilaan. Jopa puolet sairastuneista kuolee sisäelinten pettämiseen, jos tauti pääsee niin pitkälle.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset