Pitkän iän salaisuus – "Kaikkea voi syyä, mutta kohtuuella"

Elli Ikosen kiikkutuoli keinahtelee edestakaisin väliin rauhallisempaan tahtiin ja välillä nopeampaan. Liike mukailee kerronnan tahtia ja kun virkataan oikein tarkkaan on liike miltei kokonaan lakannut. Elli on virkeä ja virkku, taitava ja puuhakas. Kesällä tulee 93 täyteen, mutta vasta kesällä.

terveys
Elli Ikonen
Minna Mustonen / Yle

Ullavalainen Elli Ikonen on iältään kunnioitettavat 92 vuotta. Liikkumaan hän pääsee omin jaloin ja kauppaan näin talvisaikaan rollaattorilla. Vaikka liikkuminen on välillä hiukan hankalaa, uskaltautuu hän kesäpaikaltaan kauppareissulla mopon selkään.

– Siivosti kun ajaa, eikä hurjastele kyllä sitä uskaltaa, toteaa nauravainen Elli.

Mopoon hän päätyi aikanaan ihan käytännön syistä. Ja salaa lapsiltaan. Elli jäi leskeksi 75-vuotiaana, silloin hän mietti autokouluun menoa.

– Lapset tyrmäsivät autokoulun kokonaan. Veljen tyttären kanssa kävimme ostamassa minulle moposkootterin ja laitoimme sen talliin odottelemaan kevättä ja sulaa aikaa. Vähän aikaa keväällä sitten harjoittelin ja niin vain vanhat opit palasivat mieleen. Kokemustahan minulla oli Keravan ajoilta, kun siellä aikoinaan ajoin mopolla Helsingin Sanomia.

Ellin mukaan liikkumaan pääseminen ja ihmisten tapaaminen on ikäihmiselle elinehto.

– Liikkuvainen olen aina ollut. Jos vanhemmalla ihimisella ei ole mitään virikkeitä, sitä herpaantuu. Se on tärkiä, että teen hitaasti, mutta varmasti. Kesälläkin kun mökillä vietän aikaa, niin saa jatkuvasti kahtua ettei jää mitään jalakoihin. Siellä on niitä puutarhahommiakin. Vielä viime kesänä pääsin päältäajettavalle ruohonleikkurille, saas nähdä kuinka käy tänä kesänä.

Kesämökiltä Ellillä löytyvät myös verstastilat, missä on hyvä vaikkapa vääntää pihlajasta korinkahvoja. Talven aikaan on toisaalta hyvää aikaa tehdä sisällä erilaisia käsitöitä.

– Aika menee kun teen käsitöitä. Virkkausta, neulomista ja muovisuikaleista punomista. Kyllähän sitä on tullut kaikenlaista opittua, vaikka kouluaikana olin hyvin laiska tekemään käsitöitä. Tunnustaa käsistään kätevä Elli.

Kaikkia voi syyä, kun syö kohtuuella. Kerran päivässä keitän kahvit ja pistän oikiaa kermaa.

Elli Ikonen

Yksinäisyyttä hän ei koe.

– En ole yksinäinen vaikka lapset asuvat kaukana. Kyllä he pitävät minusta hyvää huolta, useasti soittelevat ja käyvätkin tietysti.

Pitkän iän salaisuus

Mikäs ihme se on sitten sen hyvän, pitkän elämän salaisuus?

– Kaikkia voi syyä, kun syö kohtuuella. Kaikki ruuat laitan ihte. Mustikat ja puolukat syön. Leivänkin leivon ihte. Kerran päivässä keitän kahvit ja pistän oikiaa kermaa. Mutta vain kerran päivässä. Paitsi jos tulee vieraita, niin saatan juua usiamminkin.

Pitkäikäisyys saattaa olla myös sukuominaisuus. Amerikassa asunut sisar eli satavuotiaaksi. Velipoikakin on yli yhdeksänkymmenen ikäinen.

Kun kaikilla ei olisi niin kiiru

Elli Ikonen muistaa lapsuutta ja nuoruutta ja sitä aikaa, kun oltiin paljon kanssakäymisissä keskenään. Äidin kanssa vanhimpana tyttärenä piti käydä navetassa ja keriä ja kehrätäkin, syksyt karstattiin. Kaikki piti tehdä käsin. Vaikka silloin riitti työtä jatkuvasti, oli ihmisillä aikaa eri tavalla.

– Nyt on kaikkilla niin kiiru. Kylässäkin kahtellaan sitä kännykkää. Että miten sitä ennen olikin sitä aikaa, vaikka kaikki tehtiin käsin. Navetassa käytiin ja langatkin kehrättiin ihte. Vanhat miehet kokoontuivat talavella yhteen paikkaan ja naiset tekivät yhdessä käsitöitä ja käytiin kylässä. Ei sitä nyt arvaa mennä kylään, ellei soita etukäteen.

Juttukaverit ova luonnollisen poistuman kautta vähentyneet mummopiiristä, mutta eläkepiirin kautta on monenlaista harrastusta. Nytkin ollaan lähdössä bocciaa pelaamaan Rahkoseen.

Iän myötä Ikonen on oppinut olemaan itselleen armollinen.

– Pyhänä käyn kirkossa, jos on hyvä ilima. Jos on huono ilima, niin pysyn kotona. Ei sitä silloin kannata lähtiä tuonne tien päälle.