Sitra: Vain joka neljäs työllistyy hakemalla avointa työpaikkaa

Työpaikan hakeminen on taitolaji. Sitran teettämän työelämätutkimuksen mukaan hakemuksen lähettäminen julkisesti avoimeen työpaikkaan tuottaa harvoin tulosta. Sen sijaan työnhakijan kannattaa olla muilla tavoin suoraan yhteydessä työnantajiin.

Kotimaa
Työntekijä täyttää hyllyjä kaupassa.
Antti Haanpää / Yle

Sitran laaja työelämätutkimus Uuden työn valmiudet ja reitit on karua luettavaa julkiselle työnvälitykselle. Alle neljäsosa työtä hakevista on päätynyt nykyiseen työhönsä hakemalla avointa työpaikkaa.

Tutkimuksen mukaan viidesosa on saanut työtä lähestymällä itse aktiivisesti työnantajia. Toinen viidesosa on saanut työtä niin, että työnantaja on sitä heille tarjonnut. Joka kymmenennen ura on puolestaan jatkunut entisen työnantajan uusissa tehtävissä.

Johtava asiantuntija Mikko Hyttinen Sitrasta myöntää, että luvut ovat hätkähdyttäviä, mutta ne kertovat aikojen muuttumisesta.

– Työpaikkoja syntyy monilla eri tavoilla, ja oman aktiivisuuden merkitys on todella keskeinen.

Grafiikka työnsaantipoluista.
Vain neljännes suomalaisista on saanut työpaikan hakemalla avointa työpaikkaa.Yle Uutisgrafiikka

Työnvälityksestä saa tietoa mutta ei työtä

Sitran tutkimuksen mukaan julkisten työnvälityspalveluiden eli käytännössä TE-toimistojen kautta työn on löytänyt vain nelisen prosenttia työssäkäyvistä. Johtava asiantuntija Mikko Hyttinen korostaa, että tutkimuksessa on nimenomaan kysytty työntekijöiden omaa kokemusta.

– Kaikenlaisille toimijoille on varmaan sijaa, mutta kyllä tietyllä tavalla kilpailun lisääminen työn kohtaamisessa olisi tärkeää.

Hyttinen pitää sosiaalista mediaa yhtenä tärkeänä työntekijöiden ja työnantajien kohtaamispaikkana jo pelkästään sen vuoksi, että työpaikkojen vaihdokset yleistyvät. Yhä useammin ihmisillä on useita eri työpaikkoja työelämänsä aikana.

Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen hämmästelee julkisen työnvälityksen vähäistä osuutta. Hän viittaa Elinkeinoelämän keskusliiton (siirryt toiseen palveluun) kyselyyn viime vuodelta. Sen mukaan liiton jäsenyritykset pitävät julkista työnvälitystä yleisimpänä rekrytointikanavana. Kaiken kukkuraksi tulos on reilusti parempi kuin samassa kyselyssä vuonna 2010.

Ukkonen arvelee, että monet käyvät etsimässä työpaikkoja mol.fi -palvelusta eli nykyiseltä TE-palvelut.fi –sivustolta, mutta hakeutuvat työpaikkaan kuitenkin omia reittejään.

– Tammikuussa TE-hallinnon järjestelmissä oli 50 000 avointa työpaikkaa.

Ukkosen mukaan lähes kaikki avoimet työpaikat löytyvät julkisen työnvälityksen sivuilta.

Sama työnantaja, uusi tehtävä

Monilla työnantajilla on omia rekrytointikanavia, jolloin väkeä etsitään ensin talon sisältä ja vasta sitten ulkoa. Lisäksi työpaikan laittaminen julkiseen hakuun tuottaa usein ison pinon hakemuksia, joiden läpikäynti on työlästä.

Espoon Saunalahteen avattiin joulukuussa uusi S-market. Marketpäällikkö Mikael Ernvallin mukaan ketjulla on omat rekrytointivastaavat, jotka etsivät työntekijöitä ensin talon sisältä.

– Jos sisäisessä haussa ei löydy sopivia, niin siinä tapauksessa aloitetaan ulkoinen rekrytointi.

Sisäinen polku johti myös Saunalahden marketissa työskentelevän Sanni Järvenpään viime vuoden lopulla Tampereelta Espooseen.

– Etsin sisäisestä S-kanavasta töitä Espoosta ja tämä osui kohdalle.

Marketpäällikkö täyttää juomahyllyjä.
Marketpäällikkö Mikael Ernvall. Antti Haanpää / Yle

Järvenpään työpaikanvaihdos on kuin suoraan Sitran tutkimuksesta. Työpaikka löytyy rakentamalla verkostoja ja osoittautumalla hyväksi työntekijäksi.

– Tulin haastatteluun. Sen jälkeen minuun otettiin yhteyttä ja sitten pääsin tänne.

Sitran työelämätutkimusta varten haastateltiin joulukuussa 5 000 suomalaista, jotka olivat iältään 18–69-vuotiaita. Tutkimukseen osallistui työssäkäyvien lisäksi muun muassa opiskelijoita, työttömiä ja eläkeläisiä.