Kaarina suunnittelee rajoituksia päivähoito-oikeuteen

Lapsi olisi oikeutettu vain puolipäivähoitoon, jos vanhemmat eivät työskentele tai opiskele päätoimisesti.

päivähoito
Tytöt päiväkodin pihalla
Henrietta Lehtinen / Yle

Kaarina suunnittelee subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista. Lapsi olisi puolipäivähoidossa, jos vanhemmat eivät työskentele tai opiskele päätoimisesti.

Rajaus koskisi tammikuun tietojen valossa noin 30 lasta. Lisäksi ryhmäkoot kasvaisivat.

Järjestely toisi noin 70 uutta hoitopaikkaa eli arviolta 700 000 euron kustannussäästön vuodessa. Muutokset tulisivat voimaan ensi syksynä.

Kaikkiaan Kaarinassa on noin 1 900 lasta kunnallisessa päivähoidossa. Sivistyslautakunta käsittelee asiaa keskiviikkona.