Koe uusi yle.fi

Hiihtosuunnistus on helpompaa, kuin kisaradan rakentaminen

Moottorikelkat ovat tampanneet reittejä maastoon 400 tuntia.

urheilu
Hiihtosuunnistus SM-kisat Rukalla 2016
Ensio Karjalainen / Yle

Tavan turisti on tällä hetkellä ihmeissään Rukalla. Pyhävaaran ja Rukajärven maastoon on ilmestynyt kuin tyhjästä vajaat sata kilometriä uusia latuja.

Ihmetystä retkihiihtäjässä voi herättää se, että ladut eivät ole opastettuja. Silti kokenut suunnistaja, erityisesti hiihtosuunnistaja löytää ladulta kätevästi maaliin.

Kuusamossa kisaillaan viikonloppuna hiihtosuunnistuksen SM-mitaleista. Tapahtuma on samalla perinteinen Lapin Lumirastit, johon on ilmoittautunut kisailijoita yli 500.

Kyllä on aika monesti kaivettu kelkkoja hangesta.

Santeri Aikio, ratamestari

– Vaikka ladut ovat haastavia, erityisen haastavaa on ollut rakentaa ladut tuonne metriseen lumeen, naurahtaa ratamestari Santeri Aikio.

Aikion mukaan moottorikelkkailijat ovat tehneet kisojen eteen talkootunteja nelisensataa.

– Kyllä on aika monesti kaivettu kelkkoja hangesta. Mutta palaute on ollut radoista toistaiseksi vain myönteistä, Aikio toteaa.

Kisat käynnistyivät perjantaina sprinteillä. Lauantaina kisaillaan keskimatkoilla ja sunnuntaina 20. maaliskuuta erikoispitkien matkojen mestaruuksista.

– Näissä maastoissa erikoispitkään matkaan kuluu aikaa noin kaksi ja puoli tuntia, Aikio ennustaa.

Erikoispitkä matka suunnistetaan yhteislähtönä. Lyhinkin reitti on reilut 40 kilometrinen.