Reuters: Neljäs henkilö on kuollut ebolaan tänä vuonna Guineassa

Aiemmin jo epidemiasta vapaaksi julistetussa Guineassa on löytynyt uusia tautitapauksia. Tautiin on menehtynyt tänä vuonna neljä.

Ulkomaat
Kartta
Yle Uutisgrafiikka

Guineassa neljä henkilöä on kuollut ebolaviruksen seurauksena tänä vuonna, kertoo uutistoimisto Reuters. Nuori tyttö menehtyi sairaalassa, jossa hän oli hoidettavana ebolatartunnan vuoksi. Kolme muuta guinealaista kuoli helmikuussa.

Ebolaepidemian uskotaan saaneen alkunsa Guineasta. Maassa on menehtynyt viruksen aiheuttamaan tautiin noin 2 500 ihmistä.

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut Länsi-Afrikan maita ebolasta vapaiksi jo muutaman kerran, mutta yksittäisiä tapauksia on silti tullut esille. WHO on tulkinnut epidemian päättyneen, kun edellisestä tautitapauksesta on kulunut 42 päivää, mikä on kaksi kertaa viruksen itämisaika.

Guinean ”viimeinen” ebolapotilas julistettiin tervehtyneeksi marraskuun puolivälissä 2015, mutta uusia tautitapauksia on löytynyt sen jälkeen lisää. WHO onkin aiemmin varoittanut, että ebolaebidemia voi palata milloin tahansa, sillä virus säilyy elimistössä.

Ebolaepidemia alkoi läntisessä Afrikassa vuonna 2013. Seuraavana vuonna virus levisi Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa nopeasti. Viruksen aiheuttamaan verenvuotokuumeseen on kuollut näissä maissa yhteensä yli 11 300 ihmistä.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset