1. yle.fi
  2. Uutiset

Koitereen rannalta etsitään muinaisia asuinpaikkoja

Koitereen Helmen alueelle halutaan rakentaa huviloita. Aluetta on kuitenkin vielä tutkittava, löytyykö sieltä muinaisia asuinpaikkoja. Kivi- tai rautakautiset asuinpaikat suojellaan, ja ne voivat muuttaa kaavoitussuunnitelmia.

Asemakaavaehdotus

Koitereen Helmen alue Kivilahden kylässä Ilomantsissa muuttuu erinäköiseksi, jos alueelle tehty asemakaavaehdotus hyväksytään.

Nykyisin paikalla on lomakylä, jossa on 16 pientä, 20–50 neliön mökkiä. Lomakylän omistaja haluaa niiden tilalle uusia mökkejä, ja asemakaavaehdotuksessa on kahdeksan noin sadan neliön mökkiä.

Kaavaehdotuksen matkassa on kuitenkin vielä mutka. Museovirasto on todennut, että alueella on tehtävä arkeologinen inventointi. Alueen nimi on Lapinmäki, ja useat Lappi-alkuiset paikannimet ovat muinaisia asuinpaikkoja.

Maaperästä aiotaan etsiä roudan sulettua esimerkiksi kivi- ja rautakautisia esineitä. Jos kyseessä on muinainen asuinpaikka, osa alueesta suojellaan.

– Se voi muuttaa joidenkin loma-asuntojen paikkaa. Tutkimukset voivat viivästyttää kaavoituksen aikataulua, mutta toiveissa on, että asemakaavaehdotus olisi ennen kesälomia kunnanvaltuustossa, kaavanlaatija Jukka Haltilahti sanoo.

Alueelle osoitetaan myös satama-alue. Paikallinen tieosakaskunta on toivonut, että ranta jäisi yleiseen käyttöön.

Lue seuraavaksi