Osuuskunta KPY jakaa osuuskorkoa lähes kahdeksan miljoonaa euroa

Yhtä vanhaa puhelinosaketta kohden summa on 140 euroa. Konsernin viime vuoden tulos oli voitolla kymmenen miljoonaa euroa.

Kpy
Jakeluverkkoasentaja pudottaa lunta sähkölinjoille taipuneista puista.
Voimatelin omistaja Osuuskunta KPY jakaa kesäkuussa omistajilleen osuuskorkoa.Toni Pitkänen / Yle

Onnistuneet arvopaperikaupat siivittivät kuopiolaisen Osuuskunta KPY:n viime vuotta.

Konsernin tulos oli 9,9 miljoonaa euroa, kun vuosi takaperin tulos oli tappiolla 1,7 miljoonaa euroa. Tuloksen huomattavaa kohentumista selittävät etenkin sijoitustoiminnan myyntivoitot.

Liikevaihto sen sijaan putosi hieman vuoden takaisesta. Liikevaihtoa kertyi viime vuonna vajaat 320 miljoonaa euroa, kun vuonna 2014 liikevaihto oli lähes 324 miljoonaa.

KPY aikoo maksaa kesäkuussa osakkeenomistajilleen osuuskorkoa yhteensä lähes kahdeksan miljoonaa euroa. Korkoa maksetaan 1,4 euroa osuudelta eli yhtä entistä puhelinosaketta kohden summa on 140 euroa.

KPY-konserni omistaa muun muassa kokonaisuudessaan sähkö- ja tietoverkkoyhtiö Voimatelin ja terveyspalveluyhtiö Vetrea Terveyden sekä valtaosan it-palvelukonserni Enfosta.

Konserni työllistää noin 1 900 ihmistä ja sen omistavat osuuskunnan noin 22 500 jäsentä.