1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Brysselin iskut

Molenbeekin kaupunginosa Brysselissä on ollut monen terroristin tukikohta

Vielä ei tiedetä, onko Belgian pääkaupungin tämänpäiväisillä räjähdyksillä yhteys Euroopan aiempiin terrori-iskuihin.

Poliisit partioivat kadulla Molenbeekin kaupunginosassa Brysselissä. Kuva: Olivier Hoslet / EPA

Brysselin räjähdykset ovat nostaneet pahamaineisen Molenbeekin kaupunginosan taas pinnalle. Vaikka vielä ei tiedetä, onko tämän päivän räjähdyksillä yhteyksiä muihin iskuihin, Molenbeek on aiemmin toiminut useiden terroristien tukikohtana.

Ainakin kaksi Pariisin marraskuisten terrori-iskujen tekijöistä oli asunut Molenbeekissä. Iskujen jälkeen pitkään poliisia pakoillut Salah Abdeslam otettiin Molenbeekissä kiinni viime perjantaina.

Myös yksi tammikuussa 2015 Charlie Hebdo -lehden toimitukseen hyökänneistä terroristeista oli hankkinut aseensa Molenbeekistä.

Samoin elokuussa 2015 Brysselin ja Pariisin välisessä junassa taltutettu asemies oli hankkinut aseensa samasta kaupunginosasta.

Lisäksi Madridin vuoden 2004 junapommi-iskuista tuomittu marokkolainen terroristi oli kotoisin Molenbeekistä.

Terroristit ovat löytäneet verkostoja ja logistista tukea

Belgian omien ääri-islamistien lisäksi myös Ranskasta saapuneita radikaaleja on tullut kaupunginosaan välttelemään viranomaisia, suunnittelemaan iskuja ja hankkimaan aseita.

Molenbeekistä terroristit ovat löytäneet toiminnalleen verkostoja ja logistista tukea. Toimintaa organisoidaan muun muassa salaisissa rukoushuoneissa, joissa fundamentalistit rekrytoivat vierastaistelijoita Syyriaan ja Irakiin. Salaisia rukoushuoneita toimii esimerkiksi yksityisasunnoissa.

Molenbeek kärsii useista sosiaalisista ongelmista. Joka neljäs asukas on vailla työtä, nuorista lähes 40 prosenttia.

Brysselissä nostettiin terrorismin uhkataso korkeimmilleen edellisen kerran viime marraskuussa. Laajassa poliisioperaatiossa tehtiin lukuisia kotietsintöjä, ja esimerkiksi metroliikenne, päiväkodit, koulut ja yliopistot pantiin terrori-iskun uhan vuoksi kiinni.

Tuolloin haastattelimme belgialaista kriminologian professoria Marc Coolsia, jonka mukaan Molenbeekin paikallispoliitikot eivät ole suhtautuneet riittävän vakavasti radikalisoitumisen uhkaan alueellaan. Cools oli sitä mieltä, että myös paikallispoliisin pitäisi kiinnittää nuorten radikalisoitumiseen enemmän huomiota.