yle.fi-etusivu

Facebook-testeistä voi olla vakavat seuraukset – myytkö tietosi ulkopuolisille?

Mitä sukunimesi kertoo sinusta? Kuka näki sinusta unta viime yönä? Kuinka vahvaa rakkautesi on? Facebook on täynnä harmittomilta kuulostavia testejä, mutta niiden tekemisen seuraukset voivat kismittää kavereitasikin.

internet
Kuvakaappaus Facebookista, jossa näkyy lista erilaisia testejä.
Kuvakaappaus Facebookista / Yle

Sosiaalisessa mediassa tehtävillä erilaisilla testeillä on käyttäjien keskuudessa kolmenlaista merkitystä, sanoo sosiaalisen median yrittäjä ja asiantuntija Harto Pönkä.

– Ensiksi ne ovat hupia. Testi itsessään on viihdyttävää ja sen aihe voi olla kiinnostava. Toisekseen halutaan kertoa jotain itsestään omille Facebook-kavereilleen ja tämä liittyy voimakkaasti testien koukuttavuuteen: Kun kerrot muille, muut tykkäävät ja kommentoivat. Sehän voi ruokkia itse itseään tekemään lisää testejä.

– Kolmas seikka on se, että halutaan osallistua kavereiden kanssa samaan tekemiseen ja tehdään itsekin sama testi, jonka kaveri on tehnyt.

Facebookissa oli taannoin mahdollisuus osallistua rasisminvastaiseen päivään Nametests.com-palvelun kautta. Tällaisten palvelujen käyttöä Pönkä pitää turhana, koska tempauksiin voi osallistua muutenkin, ilman Nametests.comin kaltaisia kolmansia osapuolia.

– Siinä testaaja antaa omia tietojaan palvelun tarjoajalle, sanoo Pönkä.

"Samalla antaa oikeuden myydä näitä tietoja eteenpäin kolmansille osapuolille"

Pönkä haluaa valottaa testin tarjoavan palvelun ansaintalogiikkaa.

– Se käy kyllä selville, kun käy läpi palveluntarjoajan, kuten Nametests.comin ehtoja. Siellä kerrotaan hyvin tarkasti, että käyttäjä antaa yritykselle luvan hyödyntää käyttäjän antamia tietoja hyvinkin monella tavalla. Ennen testiä kerrotaan, mitä tietoja luovuttaa, ja ihminen hyväksyy asian klikkaamalla sen kummempia ajattelematta.

Mehän emme tiedä minne tahoille nämä testejä tekevät yritykset voivat näitä meidän tietoja myydä ja mitä niillä tullaan tekemään.

Harto Pönkä

– Samalla antaa oikeuden myydä näitä tietoja eteenpäin kolmansille osapuolille. Sähköpostin saaminen näyttäisi olevan yksi tärkeä asia, jotta voidaan kohdentaa personoituja mainoksia.

Nametests.com on yksi testejä tarjoavista palveluista. Testin tarjoajan isompi tietovuoto tarkoittaisi, että käyttäjien tiedot voisivat vuotaa julkisuuteen.

– Nyt näyttää olevan ajankohtaista sukunimen testaaminen, eli mitä nimi kertoo sinusta. Testejä on ihan laidasta laitaan. Se on yksi isoimpia testejä tekevä yritys.

Kyllä siinä tekee kavereilleen karhunpalveluksen.

Harto Pönkä

Harto Pönkä muistuttaa, että tietoja voidaan myydä eteenpäin, eikä ole tietoa, minne ja missä tarkoituksessa. Tiedoille voidaan tehdä mitä vaan. Median ja koulutusteknologian asiantuntija Pönkä kysyykin, haluaako ihminen aidosti, että omat tiedot päätyvät kaupalliseen käyttöön?

– Onko sen ilon arvoista, että saa osallistua testiin ja haluaako, että omat Facebook-kavereiden tiedot lähtevät samalla jakoon? Kyllä siinä tekee kavereilleen karhunpalveluksen.

Oma toiminta vaikuttaa siihen, kuinka riskit konkretisoituvat

Kajaanin kaupungin tietohallintopäällikkö Kari Hyvönen tiedostaa sosiaalisen median riskit.

– Tietojen kalastelu organisaatioissa tai yksityishenkilöiltä on aika yleistä. Riskit ovat hallittavissa, ja jokainen voi toiminnallaan vaikuttaa, kuinka riskit konkretisoituvat.

Riskit ovat hallittavissa, ja jokainen voi toiminnallaan vaikuttaa kuinka riskit konkretisoituvat

Kari Hyvönen

– Kaupungilla on ohjeistus pelisäännöistä. Työtehtävissä käytetään kaupungin Facebook-sivua ja vapaalla omia tilejä. Erilaisista testeistä on käyttäjä itse vastuussa ja hänen pitää ymmärtää, mihin sosiaalisessa mediassa sitoutuu.

Kajaanin kaupunki on kriittinen työntekijöidensä Facebookin käytöstä.

– Se on tarkoitettu ensisijaisesti kaupungin viestintään. Tämä on ymmärretty hyvin, koska ongelmia ei ole ilmennyt. Asiassa pitää olla valppaana ja suhtautua varauksella, sillä henkilö- ja organisaatiotiedot ovat kauppatavaraa, summaa tietohallintopäällikkö Hyvönen.

Kiinnostuitko lisää tietoturvastasi? Lue Kuningaskuluttajan pitkä artikkeli Facebook vie yksityisyyden — älä tee sitä liian helpoksi.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapset ja nuoret

Teinien vanhemmat tuskailevat rahatilannettaan

Moni haluaisi lapsille rahaa sivuun, mutta säästettävää ei ole

Sebastian Tynkkynen

Korkein oikeus hylkäsi Sebastian Tynkkysen valitusluvan: "Vien jutun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen"

Paperittomat

EU-maat lähettämässä Suomeen jopa tuhansia turvapaikanhakijoita

Fleece

Fleecekankaalle kyseenalainen kunnia:

Valittiin vuoden turhakkeeksi