Miesjoukko veisti puusta pääsiäisen 2000 vuoden takaa – työ kesti kuukausia

Joukko miehiä kulutti koko syksyn veistäen pääsiäisen tapahtumia asetelmaksi. Valmis pääsiäisasetelma lahjoitettiin lopulta seurakunnalle ja teos tulee kiertämään opetuskäytössä esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa.

Kotimaa
Puisia raamatun hahmoja pääsiäisasetelmana
Poitsilan puutyöpiiri veisti puusta Raamatun kuvauksen pääsiäisen tapahtumista. Puuhahmo ei synny käden käänteessä.

Poitsilan puutyöpiiri, tuttavallisemmin Äijäpiiri on veistänyt puusta pääsiäisen merkittävät tapahtumat. Pääsiäisasetelmaa on ollut mukana tekemässä kymmenkunta haminalaista.

Äijäpiiri kokoontui syksyllä veistelemään kolmesti viikossa. Teokseen käytettiin koko syksy. Yhden hahmon veistäminen vei muutaman tunnin. Valmiit veistokset maalasi taiteilija Julia Tilli.

Puutyöpiiri lahjoitti valmiin asetelman Haminan seurakunnalle. Pääsiäisen puiset tapahtumapaikat ja henkilöt kiertävät jatkossa lastentarhoissa ja kouluissa. Veistoksia tullaan hyödyntämään muun muassa opetuskäytössä.

Pääsiäisveistokset ovat Äijäpiirin kolmas projekti. Äijäpiiri sai alkunsa vuonna 2014. Marian kirkon remontin valmistuttua seurakunnassa pohdittiin keinoja miesten aktivoimiseksi. Ensin äijäpiiri teki itselleen tuhkauurnat. Sen jälkeen puutyöpiiri veisti puusta jouluasetelman.