1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Brysselin iskut

Belgialaisviestimet: Uusi iso etsintäoperaatio Brysselissä, perjantaina pidätettiin kolme

Belgian tiedotusvälineiden mukaan Schaerbeekin kaupunginosassa Brysselissä on räjähtänyt kerran tai kahdesti. Perjantain aikana on poliisi on pidättänyt kolme ihmistä, joista kaksi haavoittui.

Brysselin iskut
Pomminpurkuryhmä työssään.
Pomminpurkuryhmä työssään Schaerbeekin kaupunginosassa Brysselissä 25. maaliskuuta.Olivier Hoslet / EPA

Brysselissä on räjähtänyt uuden poliisioperaation yhteydessä, kertovat belgialainen uutistoimisto Belga ja yleisradioyhtiö RTBF. Räjähdysäänet kuultiin puolenyön tienoilla. RTBF:n mukaan pomminpurkuryhmä jatkoi työtään vielä operaation päätyttyä.

RTBF:n mukaan räjähdyksiä on ollut kaksi ja poliisi on "neutralisoinut" yhden epäillyn Schaerbeekin kaupunginosassa Brysselissä. RBTF:n mukaan epäillyllä oli reppu eikä hän totellut poliisin käskyjä.

Uutistoimisto AFP:n haastatteleman Schaerbeekin pormestarin Bernard Clerfaytin mukaan poliisioperaatiossa etsittiin yhtä ihmistä, joka pidätettiin. Hän sai lieviä vammoja jalkaansa, Clerfayt sanoi. Hän vahvisti, että paikalla on räjähtänyt.

Viranomaiset eivät toistaiseksi ole kertoneet mitään uudesta operaatiosta, jota viestimet kuvaavat suureksi. Niiden mukaan alue on eristetty ja paikalla on myös pommien purkamiseen erikoistuneita asiantuntijoita.

Alue on sama, josta tiistain lentokenttäiskun tekijät lähtivät pommilaukkuineen kentälle. Iskun jälkeisissä etsinnöissä on tätä ennen löytynyt räjähteitä ja muita pommien valmistukseen sopivia materiaaleja.

Belga sanoo ranskalaisiin poliisilähteisiin viitaten, että operaatio liittyy Ranskassa torstaina estettyyn iskuhankkeeseen (siirryt toiseen palveluun).

Brysselissä tehtiin perjantaina poliisioperaatioita myös muilla alueilla ja yhteensä poliisi pidätti kolme ihmistä, joista kaksi haavoittui jalkaan. Uutistoimisto AP:n mukaan poliisit tekivät tutkimuksia Schaerbeekin lisäksi myös Forestin ja Saint-Gillesin alueilla.

Kaikkiaan yhdeksän ihmistä on pidätetty Brysselissä tiistaina tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Lue seuraavaksi