1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. turvapaikanhakijat

Tulijat loppuivat, Kreikka yhdistää turvapaikkaleirejä

Idomenin suurta leiriä Makedonian rajalla on alettu tyhjentää. Osa ei halua astua bussiin, koska ei tiedä määränpäätä.

Turvapaikanhakijalapsi pitkänäperjantaina Idomenissa Kreikan ja Makedonian rajalla. Kuva: Armado Babani / EPA

Kreikka on alkanut tyhjentää suurinta Makedonian rajalla sijaitsevaa turvapaikanhakijaleiriä ja kertoo, että EU:n ja Turkin viime sunnuntaina voimaan tullut sopimus on lähes lopettanut uusien tulokkaiden saapumisen Kreikkaan.

Jo torstaina se sanoi, että sen saarille ei ollut tullut edellisen vuorokauden aikana yhtään turvapaikanhakijaa. Makedonian raja puolestaan on ollut eteenpäin pyrkiviltä kiinni sen jälkeen, kun niin sanotun Balkanin reitin varrella sijaitsevat maat katkaisivat reitin aiemmin tässä kuussa.

Idomenin leiristä on viety perjantaina ja lauantaina satoja ihmisiä busseilla muihin Pohjois-Kreikassa sijaitseviin leireihin, Kreikan poliisi kertoo. Lähtijät ovat olleet pääasiassa lapsiperheitä, joille leirin olosuhteet ovat käyneet sietämättömiksi.

Osa ei toistaiseksi  ole suostunut lähtemään, koska eivät tiedä määränpäätä. Lauantain virallisten lukujen mukaan leirissä on yhä 11 600 ihmistä.

Hakijat keskitetään odottamaan pikapäätöksiä

Kreikan maahanmuuttoviraston edustaja Giorgios Kyritsis sanoo, että Idomenin tyhjentämistä vauhditetaan maanantaina. Kolmen ensi viikon aikana uusiin keskuksiin tulee hänen mukaansa 30 000 paikkaa.

Ihmisten on määrä odottaa keskuksissa Kreikan ja EU:n viranomaisten päätöstä turvapaikkahakemuksensa kohtalosta. Kielteisen pikapäätöksen saaneet viedään takaisin Turkkiin, josta EU puolestaan on luvannut ottaa vastaavan määrän syyrialaispakolaisia. 

Sopimus on herättänyt kovaa arvostelua ihmisoikeuksien vastaisena. Kritiikkiä ovat esittäneet YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n lisäksi muun muassa Lääkärit ilman rajoja -järjestö ja Punainen Risti.

Viime vuonna Eurooppaan tuli yli miljoona turvapaikanhakijaa. Noin 850 000 heistä tuli Turkin kautta meritse Kreikkaan.