Isis pakenee – koko Palmyra Syyrian armeijan hallussa

Terrorijärjestö Isis on kärsinyt ehkä pahimman tappionsa Syyriassa, kun maan armeija sai pitkien taisteluiden jälkeen haltuunsa arvokkaan Palmyran kaupungin. Isis ehti kuitenkin aiheuttaa pahoja vahinkoja historiallisille rakennuksille ja museolle.

Ulkomaat
Syyrian valtiollisen uutistoimisto Sanan torstaina välittämässä kuvassa näkyy Syyrian armeijan joukkoja Palmyrassa.
Syyrian valtiollisen uutistoimisto Sanan torstaina välittämässä kuvassa näkyy Syyrian armeijan joukkoja Palmyrassa.SANA / EPA

Syyrian armeija ja sitä tukevat joukot ovat saaneet historiallisen Palmyran kaupungin kokonaan haltuunsa. Valtauksesta kertovat sekä Syyrian virallisert tiedotusvälineet että oppositiomieliset järjestöt.

Armeijan kerrottiin eilen lauantaina päässeen jo kaupungin laitamille. Koko yön jatkuneissa taisteluissa terrorijärjestö Isisin taistelijat ajettiin lopulta ulos kaupungista.

Isis-taistelijoiden kerrotaan nyt vetäytyvän Raqqan, Deir Ezzorin ja Sukhnan kaupunkeihin.

Armeijan hallussa kerrotaan olevan sekä Palmyran asuinalueet, että historiallinen alue. Vielä aamulla kuultiin tulitusta kaupungin itäosista, mutta päivän aikana armeija on ilmeisesti saanut viimeisetkin kaupunginosat hallintaansa. Pioneerit purkavat Isisin kaupunkiin jättämiä ansoja ja miinoitteita.

Taisteluiden aiheuttamien kuolonuhrien määrästä ei ole tietoa. Oppositiomielinen ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory for Human Rights kertoo, että ainakin 400 islamistia on saanut surmansa.

Isis tuhoaa islamin aikaa vanhempaa kulttuuriperintöä

Palmyran takaisinvaltaus on merkittävä saavutus Syyrian armeijalle ja paha takaisku Isis-järjestölle.

Isis valtasi Unescon maailmanperintölistaan kuuluvan Palmyran viime vuoden toukokuussa. Isis on määrätietoisesti pyrkinyt tuhoamaan historiallisia rakennuksia, jotka ovat ajalta ennen islaminuskon saapumista alueelle.

Palmyrastakin on tuhottu kaksi temppelirakennusta, riemukaari ja toistakymmentä hautarakennusta. Lisäksi Palmyran museota ja nekropolista ryösteltiin.

Isisin kerrotaan käyttäneen kaupungin amfiteatteria julkisten teloitusten näyttämönä. Amfiteatterissa teloitettiin mm. kaupunginmuseon 82-vuotias johtaja.

Lähteet: AFP, Tass, Reuters