1. yle.fi
  2. Uutiset

Brysselin iskujen uhrimäärä nousi 35:een – kolmelle syytteet terroritoiminnasta

Neljä ihmistä on kuollut sairaalassa iskuissa saamiinsa vammoihin. Liittovaltion syyttäjä kertoi maanantaina myös, että kolmea viikonlopun ratsioissa pidätettyä ihmistä syytetään terrorismitoiminnasta.

Ulkomaat
Pelastustyöntekijöitä ja poliiseja työssä Rue de la Loi -kadulla Maelbeekin metroaseman lähellä.
Pelastustyöntekijöitä ja poliiseja työssä Rue de la Loi -kadulla Maelbeekin metroaseman lähellä 22. maaliskuuta.Olivier Hoslet / EPA

Belgian viimeviikkoisten terrori-iskujen uhrimäärä on noussut 35:een, viranomaiset kertoivat maanantaina.

Neljä ihmistä kuoli sairaalassa iskuissa saamiinsa vammoihin. Aiemmin viralliseksi uhrimääräksi oli kerrottu 28 ja sunnuntaina viranomaiset kertoivat 31 ihmisen kuolleen.

Kolmea itsemurhapommittajaa ei ole laskettu viralliseen uhrilukuun.

Lentokentälle tehdyissä iskuissa kuoli välittömästi 15 ihmistä. Heistä kuusi oli belgialaisia ja yhdeksän muiden maiden kansalaisia. Metroiskussa kuolleista 13 ihmisestä 10 oli belgialaisia ja kolme ulkomaalaisia.

Lentoasemalla kuolleet ulkomaalaiset olivat De Standaard -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) Yhdysvaltojen, Hollannin, Ruotsin, Saksan, Ranskan ja Kiinan kansalaisia. Metroiskussa kuoli belgialaisten lisäksi Italian, Ruotsin ja Britannian kansalaisia.

Belgian liittovaltion syyttäjä kertoi maanantaina myös, että kolmea viikonlopun aikana tehdyissä ratsioissa pidätettyä ihmistä vastaan nostetaan syytteet yhteistyöstä terrorismiin liittyvän ryhmän kanssa.

Neljäs sunnuntaina pidätetty on päästetty vapaaksi. Tutkinnallisista syistä lisää yksityiskohtia tapauksesta ei kerrota, syyttäjä sanoi.

Belgian poliisi teki sunnuntaina toistakymmentä ratsiaa eri puolilla Brysseliä sekä Mechelenin ja Duffelin kaupungeissa Brysselin lähistöllä.

Lähteet: AFP, AP, Reuters, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi