yle.fi-etusivu

Psykologinen testi tehdään harvalle työnhakijalle – "Jos pääsee testiin, kannattaa olla iloinen"

Psykologinen testi ei hakua ratkaise, mutta se auttaa peilaamaan hakijan parhaita ominaisuuksia haettavaan tehtävään. Kukaan ei ole täydellinen hakiessaan tehtävää, mutta testaus antaa työkaluja sekä työnantajalle että työnhakijalle kehittymiseen.

Kotimaa
Sairaanhoitaja tarkastelee potilaan tiputuspulloa.
Kalevi Rytkölä / Yle

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä palkkaa joka vuosi yli 200 uutta työntekijää erilaisiin tehtäviin. Henkilöstöjohtaja Riitta Uhrmanin mukaan psykologisia testejä tehdään vain pienelle osalle hakijoista.

– Yleensä soveltuvuusarvioita tehdään, kun henkilöitä haetaan asiantuntija- tai johtotehtäviin. Hoitopuolelle palkattavista suurin osa on ollut jo aikaisemmin tekemisissä soten kanssa, joten heidän osaamisensa ja työotteensa ovat jo tiedossa.

Esimies arvioi, tarvitaanko testiä vai ei.

– Testi tarvitaan, jos hakijaa ei tunneta tai esimerkiksi silloin, kun halutaan varmistua harvinaisemman tehtävän kohdalla siitä, että hakijoista varmasti valitaan paras mahdollinen.

Siihen testiin se sitten tyssäsi...

Psykologinen testi ei ratkaise sitä, palkataanko henkilö vai ei, toteaa Uhrman.

– Testi on oivallinen työkalu siihen, että hakijan parhaat puolet saadaan peilattua haettavan työn vaatimuksiin. Haastattelussa kyllä sanotaan, että kaikki sujuu ja jokainen tehtävä hallitaan. Päivän mittainen testaus paljastaa yleensä hakijoiden vahvuudet ja kehitettävät alueet.

Ainoastaan loppusuoralla olevat testataan.

Riitta Uhrman

Testi räätälöidään aina tehtävän mukaan, jotta vaadittavat ominaisuudet saadaan seulottua.

– Esimerkiksi johtotehtävissä stressinsietokyky ja sosiaaliset taidot korostuvat. Niitä voidaan seuloa kirjallisesti, tietokoneella tai ryhmätehtävinä, joissa toimintaa seurataan.

Uhrmanin mielestä testistä hyötyvät sekä työnantaja että työnhakija.

– Testaus antaa työnantajalle työkalun palkattavan perehdyttämiseen ja kehittämiseen. Testattavalle se taas kertoo sen, millaiset ominaisuudet hänessä korostuvat. Jos saa tietää, että pääsee psykologiseen testiin, kannattaa olla iloinen. Ainoastaan loppusuoralla olevat testataan.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Työelämä

Yritys lennätti työntekijänsä viikoksi Balille

Työnteko aurinkorannoilta voi olla pian arkea, kun diginomadit murtavat työnteon tapoja

Valtion talousarviot

Yle seurasi keskustelua eduskunnassa:

"Mitä ihmeen lääkettä te otatte, kun te lähdette täältä salista ulos?"

Verotus

Ensimmäinen laskelma julki: köyhät maakunnat joutuisivat perimään todella korkeaa maakuntaveroa

Piano

Tämä futuristinen soitin haastaa parhaat flyygelit – Testaa, kuuletko eron