Ikääntyminen ammattikalastuksen uhkana – Sodankylä lupaa kouluttaa kiinnostuneet ja auttaa asunnon etsinnässä

Sodankylän kunta etsii parhaillaan uusia ammattikalastajia. Kalastajilta ei vaadita kalatalouden opintoja, vaan kunta lupaa kouluttaa kalastuksesta kiinnostuneet. Sodankylä toivoo saavansa kuntaan muutaman uuden kalastajan eläköitymistä paikkaamaan.

Kotimaa
Lokan peledsiika on mainettaan parempaa
Siinä sitä on pohjoisen herkkua. Kalastajien mielestä Lokan peledsiika on mainettaan parempaa.Jorma Korhonen / Yle

Sodankylässä, kuten monessa muussakin suomalaisessa kunnassa, painitaan ammattikalastusta uhkaavan ilmiön kanssa. Se on ikääntyminen. Tällä hetkellä esimerkiksi Lapissa ammattikalastajien keski-ikä on 56 vuotta. Suomessa suurimmat kalastajien ikäluokat ovat 45 - 65 -ikäluokan tietämillä (siirryt toiseen palveluun).

Kalastajien ikääntyminen on Sodankylässä johtamassa tilanteeseen, jossa kaupallinen kalastus on vaarassa hiipua. Nyt kunta etsii parhaillaan uusia ammattikalastajia, jotta kalastuselinkeino säilyisi kunnassa myös tulevaisuudessa. Kalastajia etsitään erityisesti Lokan tekojärvelle. Syytä onkin, sillä "lokkalaisten" kalastajien keski-ikä on jo lähemmäs 60 vuotta. Uusia kalastajia etsitään myös luonnonjärvi Unarinjärvelle ja tekojärvi Porttipahdan alueelle.

Työ tekijäänsä opettaa.

Marjaana Aarnio

Aiempaa koulutusta ei vaadita

Sodankylän kunnasta kerrotaan, että kalastajaksi voivat hakea myös henkilöt, joilla ei ole kalatalouden koulutusta tai kokemusta ammattikalastuksesta. Sodankylän rekrytoinnissa suunnitellaan tarvittavat koulutukset henkilöiden tarpeiden mukaan lyhyinä teoriajaksoina. Niissä käydään läpi muun muassa kalastuslainsäädäntö, elintarvikehygienia, kalankäsittely ja omavalvonta kaupallisessa kalastuksessa.

Kala valmistellaan kuljetusta varten.
Kalaa valmistellaan kuljetusta varten Lokan tekoaltaalla vuonna 2009.YLE / Maiju Saijets

Sodankylä lupaa myös auttaa ulkopaikkakuntalaisia asunnon etsimisessä ja osa-aikaisen työn löytämisessä, sikäli pelkkä kalastus ei leipää pöytään tuo. Kunta toivoo löytävänsä kesään mennessä 5 - 8 kalastuksesta kiinnostunutta henkilöä.

– Työ tekijäänsä opettaa. Kaikkein tärkeintä on innostus ja tahto kalastukseen, jos sitä aikoo tehdä työnään, kertoo projektipäällikkö Marjaana Aarnio Sodankylän kunnasta.

Ely-keskus myöntänyt tuke rekrytointiin

Sodankylässä uusia kalastajia haetaan alueelle yhteistyössä kalatalouden oppilaitosten, kalatalousryhmien ja TE-toimiston kanssa. Lapin Ely-keskus on myöntänyt tukea kalastajien rekrytointihankkeeseen Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta.

Lisätietoja rekrytoinnista Lokan Luonnonvara Osuuskunnan sivuilla:

http://lokanjaloste.fi/ammattikalastus.html (siirryt toiseen palveluun)