Varokaa heikkoa jäätä – lämmin sää ohentaa jäitä nopeasti

Jäillä kannattaa liikkua nyt varovasti. Lämmin sää on heikentänyt jäitä nopeasti, ja erityisesti virtauspaikoilla tulee olla hyvin varovainen.

järvet
Pilkkivälineitä järven jäällä.
Minna Heikura / Yle

Kohoavat päivälämpötilat ja yöpakkasten puute tekevät järvien jäistä nyt erityisen arvaamattomia, kertoo päivystävä palomestari Heikki Piirainen Kainuun pelastuslaitokselta. Juuri nyt jääpeitettä vielä riittää, mutta tiedossa on lauha viikko kainuulaisille. Se vaikuttaa jäiden kantavuuteen.

– Nyt viikonloppuna jää vielä kesti pilkkijää, mutta ensi viikonloppuna tilanne voi olla ihan eri. Kun päivällä on plussaa ja yöllä vain pikkupakkasia, ei yön pakkasjakso enää vahvista jäitä, Piirainen toteaa.

Virtapaikat aukeavat usein ensimmäisinä, joten niillä alueilla kannattaa olla erityisen varovainen. Jos verkkoja pitää mustilla jäillä, voisi Piiraisen mukaan harkita, josko verkot voisi käydä noutamassa hiukan aikaisemmin.

– Ja pelastautumispukujakin on saatavilla, jos pitää olla viimeiseen asti jäillä. Hyvin harvalla niitä kyllä on, Piirainen toteaa.

Hän muistuttaa myös, että tänä talvena on jo menty moottorikelkalla heikolle jäälle ja jouduttu pelastushommiinkin.

Jäät ja lumet sulavat ja vedet nousevat

Suomen ympäristökeskuksen mukaan lumien sulaminen on käynnistynyt Oulujoen vesistössä, ja valunnat sekä järvien tulovirtaamat lähtevät hiljalleen kasvuun.

Järvien jäänpaksuudet (siirryt toiseen palveluun) ovat Kainuun alueella romahtaneet viime päivinä 30–40 cm:stä paikoitellen vain kymmenien senttimetrien paksuuteen. Itäisimmässä Kainuussa jäät ovat kuitenkin paikoitellen vielä noin puolen metrin mittaisia.

Lunta vesistöalueella on vetenä kerrottuna tällä hetkellä keskimäärin noin 120 millimetriä, kun keskimäärin maaliskuun lopulla sitä on noin 160 mm.

Hyrynsalmen reitin kevättulvista ennustetaan tavanomaisia, Sotkamon reitillä lunta on taas vähemmän ja tulvat jäänevät keskimääräistä pienemmiksi sulamisajan säästä riippuen.

Nyt viikonloppuna jää vielä kesti pilkkijää, mutta ensi viikonloppuna tilanne voi olla ihan eri.

Heikki Piirainen

Säännösteltyjen järvien pinnat ovat laskeneet voimakkaasti maaliskuussa, mutta ne ovat edelleen paikoin tavanomaista korkeammalla. Monissa järvissä on huomautus korkeasta vedenpinnasta (siirryt toiseen palveluun) tai suuresta virtaamasta, joka voi aiheuttaa paikallisia ongelmia.

Ympäristökeskuksen mukaan Oulujärven pinta on noin 75 cm maaliskuun lopun keskitasoaan korkeammalla mutta laskussa. Juoksutukset järvestä ovat olleet suuria koko talven ja alkukevään ajan, mutta vähentyneet viime päivinä.

Hyrynsalmen reitillä säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet ovat ajankohdan keskitasojensa yläpuolella.