Harkimo: Päätän kokoomuksen puheenjohtajakisaan lähtemisestä toukokuussa

Kansanedustaja Harry Harkimo sanoo, että kokoomusvaikuttajien "paimenkirjeellä" ei ole mitään tekemistä hänen päätöksensä kanssa.

politiikka
Harry Harkimo
Harry Harkimo Yle

Kokoomuksen kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimo kertoo harkitsevansa vakavasti kokoomuksen puheenjohtajakisaan lähtemistä. Harkimo aikoo päättää pyrkiikö puheenjohtajaksi toukokuussa.

– En ole päättänyt sitä vielä. Harkitsen sitä vakavasti, Harkimo sanoi toimittajille eduskunnassa tänään tiistaina.

Hän kertoi saaneensa paljon yhteydenottoja, joissa häntä on kehotettu lähtemään mukaan kilpailuun.

Harkimo sanoi laskeneensa, että kampanjointiin jää tarpeeksi aikaa, vaikka hän tekee päätöksen vasta toukokuussa. Kokoomuksen seuraava puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa, joka pidetään 10.–12. kesäkuuta.

Toistaiseksi ainoa ehdokas on istuva puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb.

Kokoomuksen kenttäjohto julkaisi sunnuntaina puolueen sivuilla kirjeen (siirryt toiseen palveluun), jossa Stubbille toivotaan työrauhaa. Kirjettä on pidetty yrityksenä tukahduttaa keskustelua.

Harkimo kiisti lujasti, että tukikirje olisi vaikuttanut hänen ratkaisuunsa puheenjohtajaehdokkuudesta.

– Se ei vaikuta kyllä mihinkään se asia. Ei se ole vaikuttanut mihinkään suuntaan. Ei sillä ole mitään tekemistä tämän asian kanssa, hän vakuutti.

Harkimo lupasi kertoa aikanaan ratkaisustaan järjestämällä tiedotustilaisuuden.

– Olisiko se hyvä idea? Harkimo kysyi toimittajilta naurahtaen.

Hän vakuutti, että ainakaan omassa MTV3:lla pyörivässä Hjallis-ohjelmassaan hän ei aio asiaa ilmoittaa.