LA Times: Pentagonin aseistamat ja CIA:n tukemat kapinalliset taistelevat keskenään Syyriassa

Yhdysvaltojen tukemien eri kapinallisryhmien väliset yhteenotot ovat kiihtyneet Aleppon pohjoispuolella viime kuukausina.

Ulkomaat
Kapinallisen siluetti Syyriassa.
EPA

Yhdysvaltojen eri tiedustelu- ja puolustusorganisaatioiden tukemat erilliset kapinallisryhmät taistelevat toisiaan vastaan Aleppon ja Turkin rajan välisellä alueella Syyriassa, kertoo Los Angeles Times -sanomalehti (siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan kapinallisryhmien väliset taistelut korostavat sitä, kuinka vähän vaikutusvaltaa Yhdysvaltojen tiedustelu- ja sotilasviranomaisilla on rahoittamiinsa ja kouluttamiinsa ryhmiin.

Yhdysvaltain viranomaiset ja kapinallisjohtajat ovat vahvistaneet, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n ja puolustusministeriö Pentagonin aseistamien ryhmien väliset taistelut ovat kiihtyneet viimeisen kahden kuukauden aikana.

Helmikuun puolivälissä Pentagonin tukemat, pääasiassa kurditaistelijoista koostuvat Syyrian demokraattiset joukot ajoivat CIA:n aseistaman kapinallisryhmän Fursan al Haqin pois Aleppon pohjoispuolella sijaitsevasta Marean kaupungista.

Kapinallistaistelijoiden mukaan vastaavanlaisia yhteenottoja on on tapahtunut muun muassa Azazin kaupungissa ja Aleppossa.

LA Timesin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltojen tukemien eri kapinallisryhmien väliset taistelut voivat olla väistämättömiä.

Entinen Yhdysvaltain asevoimien tiedusteluorganisaation Defense Intelligence Agencyn virkailija Jeffrey White arvioi LA Timesille, että ongelma voi kasvaa tulevaisuudessa, kun kapinallisryhmät taistelevat Aleppon pohjoispuolella sijaitsevan raja-alueen hallinnasta.