Finnwatch kiittelee Nestettä palmuöljyn alihankkijoiden julkistamisesta

Avoimuuden avulla voidaan helpommin puuttua ongelmiin tuotantotiloilla, Finnwatch sanoo.

talous
Neste
Neste on julkistanut raakapalmuöljyn toimittajansa.Miikka Miinala / Yle

Neste on julkistanut raakapalmuöljyn toimittajansa (siirryt toiseen palveluun). Julkistus on askel kohti suurempaa avoimuutta, kiittelee kansalaisjärjestö Finnwatch.

Finnwatch ja muut järjestöt ovat jo pitkään vaatineet Nestettä paljastamaan alihankintaketjunsa. Järjestön mukaan Neste on ensimmäinen kansainvälinen palmuöljyä käyttävä suuryritys, joka on julkaissut palmuöljyn tavarantoimittajansa.

Avoimuuden avulla voidaan helpommin puuttua ongelmiin tuotantotiloilla, Finnwatch sanoo.

Finnwatch julkaisi vuonna 2014 raportin (siirryt toiseen palveluun), joka paljasti vakavia työntekijöiden oikeuksien loukkauksia Nesteelle palmuöljyä toimittaneen IOI Groupin toiminnassa.

– Jatkamme Nesteen palmuöljytoimittajien työolojen seuraamista ja vuoropuhelua yrityksen kanssa. Nesteen julkaisema lista raaka-ainetoimittajista on tässä tärkeä apuväline, sanoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Finnwatch toivoo Nesteen esimerkin lisäävän muidenkin palmuöljyalan toimijoiden avoimuutta.