Metsähallituksen yhtiöittäminen meni lopullisesti läpi

Valtaosa eduskunnan oppositiosta vastusti lakimuutosta.

Sápmi
Kaadettuja puita pinossa.
Antti Karhunen / Yle

Eduskunta on hyväksynyt lopullisesti hallituksen esityksen Metsähallituksen uudelleen järjestämisestä. Esityksen mukaan Metsähallituksen alaisten talousmetsien hallinta siirretään Metsähallituksen alle perustettavalle erilliselle yhtiölle. Lakimuutos hyväksyttiin eduskunnan toisessa käsittelyssä äänin 108–64. Äänestyksessä jätettiin kolme tyhjää ääntä.

Luonto- ja ulkoilujärjestöjen tukema Pysäytetään metsähallituslaki -nettiadressi keräsi 130 000 allekirjoitusta. Hallitus on puolestaan vakuuttanut, että muutos ei mitenkään haittaa kansalaisten liikkumista luonnossa.