Tornionjoessa paikoin yli metrinen jää –  tuhannet pilkkijät valmiina perinteiseen kisaan

Tornionjoen jää on hyvässä kunnossa viikonlopun suurta pilkkikisaa ajatellen. Järjestäjien mukaan jään paksuus on 60 sentistä yli metriin.

pilkintä
Tapahtumatelttoja sohjoisella Tornionjoen jäällä.
Kati Teirikko / Yle

Suurpilkit järjestetään Tornionjoella viikonloppuna 21. kertaa. Lauha sää ja vesisade eivät ole vaikuttaneet juurikaan jään paksuuteen, sillä mittausten mukaan jäätä riittää vähimmilläänkin 60 sentin paksuudelta. Pilkkikisoja järjestävän Euro City -matkailuyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Auno sanoo, että jäätilanne on hyvä.

– Jää on myös teräsjäätä eli välijäätä ei ole ollenkaan. Vaikka nyt on sohjoa jään päällä, yöpakkasia on tulossa ja viikonloppuna pitäisi paistaa päivisin aurinko, Auno kertoo pilkkikisan olosuhteista.

Tapahtuman odotetaan vetävän viikonloppuna Tornioon noin kymmenen tuhatta ihmistä. Pilkkijöitä on jäällä sekä lauantaina että sunnuntaina todennäköisesti kolmisentuhatta. Pilkit alkavat perjantaina iltapilkeillä. Perjantaina säännöt ovat erilaiset kuin lauantaina ja sunnuntaina.

– Perjantaina kaikkien kalojen kokonaispaino ratkaisee voittajan. Lauantaina ja sunnuntaina painavin yksittäinen kala voittaa. Tästä saattaa saada vaikkapa kolmen kilon matikan, hauen tai toista kiloa painavan siian, Auno sanoo.

Tornionjoen jäälle on pystytetty jo tapahtumaan liittyviä telttoja.