Kansainvälinen nuorisovaihto huipentui tanssiesitykseen

Ensimmäistä kertaa järjestetty kansainvälinen nuorisovaihto Move'n Shoot huipentui keskiviikkona ympäri Rovaniemeä esitettyihin flash mob -tanssiesityksiin. Nuoret tanssivat suunnittelemansa koreografian lentokentällä, pajakylässä sekä keskustassa.

nuoret
Nuorten tanssitempaus Napapiirin Pajakylässä Rovaniemellä.
Suomalaisten lisäksi Napapiirin Pajakylän tanssitempauksessa oli mukana väkeä Italiasta, Sloveniasta, Islannista, Unkarista ja Saksasta.Antti Mikkola / Yle

Inarissa järjestettyyn EU-rahoitteiseen Move'n Shoot -nuorisovaihtoon osallistui 42 henkilöä Suomesta, Italiasta, Sloveniasta, Islannista, Unkarista ja Saksasta. Kahdeksan päivän aikana nuoret työskentelivät ryhmittäin videokuvauksen, valokuvauksen, musiikin, tanssin, sosiaalisen median sekä artikkelien tuottamisen parissa.

Move'n Shoot -nuorisovaihdon johtaja Heidi Jyrkän mukaan idea lähti suomalaisten nuorisotyöntekijöiden mielenkiinnosta nuorisovaihtoa kohtaan.

– Aika vähän saa tehdä itse alusta loppuun tällaisia projekteja, jos on isossa organisaatiossa töissä, hän selittää.

Nuorisovaihto päätettiin järjestää, sillä johtovastuussa olevat halusivat oppia lisää siitä, kuinka he voivat kouluttaa nuoria kyseiseen toimintaan ja jakaa sanomaa. Jyrkkä toivoo Suomeen enemmän kansainvälisiä EU-rahoitteisia projekteja.

– Me halutaan markkinoida sitä, että tätä voi tehdä kuka tahansa.

Flash mob päätettiin järjestää, sillä kolmisen vuotta sitten osittain samalla ohjaajatiimillä vedetyn leirin paikallisnäkyvyys oli huono. Näkyvyyttä haluttiin saada aikaan tanssitempauksen avulla.

– Päätettiin, että käytetään mediaa ja sosiaalista mediaa, koska tämä mitä tehdään on tosi hieno juttu ja me kaikki uskotaan tähän.

Jatkoa seuraa

Kansainväliset yhteistyökumppanit löydettiin vanhojen kontaktien kautta, minkä seurauksena mukaan lähti myös uusia kumppaneita. Heidi Jyrkän mukaan jatkoa Move'n Shootille seuraa ja suomalaiset pääsevät mukaan osallistumaan muiden maiden järjestämiin nuorisovaihtoihin.

– Meillä oli ainakin kaksi jo suunnitteilla, Inarin puheiden perusteella kutsuja on tulossa. Näyttäisi siltä, että ainakin osittain samalla porukalla tullaan järjestämään samantyylistä toimintaa. Ilmeisesti ihan hyvin saatiin innostettua ja voimaannutettua porukkaa, hän toteaa tyytyväisenä.

Nuorisovaihdon 30 nuoresta ja reilusta kymmenestä ohjaajasta kaikilla oli oma oppimissuunnitelma. Jyrkän mukaan kaikki halusivat oppia ja projekti antoi paljon niin ohjaajille kuin nuorillekin.

– Ohjaajien täytyy pystyä työskentelemään paineen alla ja muutoksissa. Nuoret oppivat teknisiä taitoja ja millaisia toisia kulttuureja Euroopassa on.

Jyrkän mukaan osallistujissa oli vaihdon aikana havaittavissa kehitystä. Ohjaajat oppivat paremmiksi ohjaajiksi.

– Perusasioita nuorisotyöstä, mutta useat tulevat maista, joissa ei ole alan koulutusta, Jyrkkä taustoittaa.

Hän yllättyi eritoten nuorten taidoista ja kehityksestä.

– Olen osallistunut todella moneen nuorisovaihtoon ja nuorisovaihdon järjestämiseen, mutten ole ikinä nähnyt, että yhdestä nuorisovaihdosta voi tulla video, satoja hyviä ammattitason valokuvia, runo, laulu, joka sanoitettiin ja soitettiin. Aivan älyttömiä juttuja. Olen todella ylpeä tästä porukasta, Jyrkkä hehkuttaa.

"Mä oon aina että jes, lähdetään tekeen!"

Suomalaiset Sanni Rehu ja Miranna Jyrkkä lähtivät mukaan Move'n Shoot – nuorisovaihtoon siskojensa esimerkkejä seuraten. Rehu jakaa useiden muiden vaihtoon osallistujien tavoin kiinnostuksen nuoriso-ohjausta kohtaan.

– Olen ollut tosi aktiivinen. Olen mukana kaikenlaisessa vapaaehtoistoiminnassa, johtanut nuoria erilaisissa kerhoissa ja muualla. Mun mielestäni tämä on ollut todella hyödyllinen kokemus edesauttamaan sitä oppimista, hän miettii.

Kahdeksan päivän nuorisovaihdon aikana Rehu oppi ryhmänjohtamista vieraalla kielellä, erilaisten ryhmiä johtamista ja sekä suomen- että englanninkielen kommunikaatiota. Hänen mielestään flash mobin tekeminen oli jännittävää ja mukavaa.

– Mä oon aina että jes, lähdetään tekeen!

Miranna Jyrkkä lähti Inariin viikon varoitusajalla tekemään dokumenttia kansainvälisistä nuorisovaihdoista, mikä osoittautui todella mieleiseksi puuhaksi.

– Oli ihan mahtavaa. Oli uusi kokemus käyttää kameran videokameraohjelmaa. En aiemmin tiennyt mitään editoinnista, mutta nyt osaan leikata, lisätä tekstityksiä ja kaikkea sellaista, Jyrkkä selittää innoissaan.

Hän on osallistunut aiemmin nuorisovaihtoihin ulkomailla.

– Haluan tehdä dokumentin, että muutkin nuoret tajuavat, että se on ihan mahtava kokemus, Jyrkkä perustelee.