Keskusta nousi suurimmaksi puolueeksi, SDP putosi kakkostilalle

Keskusta on noussut kannatuskyselyn kärkeen. Ylen maaliskuun kannatusmittauksessa keskustaa kertoi äänestävänsä 21,7 prosenttia vastanneista. SDP putosi 20,3 prosentin kannatuksella toiseksi.

politiikka
Grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Hallituspuolueiden kannatus nousi maaliskuussa. Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan hallituspuolueiden kannatus on maaliskuussa 48,3 prosenttia.

Eniten hallituspuolueista kannatustaan nosti pääministeripuolue keskusta. Edellisen kerran keskusta sai ykköspaikan marraskuussa. Keskustan kannatus on nyt jopa parempi kuin viime kevään eduskuntavaaleissa (21,1 prosenttia).

– Ylemmät toimihenkilöt ja asiantuntijat ovat siirtyneet keskustan kannattajiksi, myös nuorista on tullut lisää kannattajia, sanoo tutkimusjohtaja Tuomo Turja Taloustutkimuksesta.

Myös kokoomuksen ja perussuomalaisten kannatus nousi. Kohu kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Alexander Stubbin ympärillä ei näytä vaikuttavan kokoomuksen kannatuslukuihin, jotka ovat nyt 17,1 prosenttia. Pakkolakien hautaaminen näyttää nostaneen hallituksen kannatuslukuja.

Perussuomalaisten kannatus nousi 0,5 prosenttiyksikköä, mutta eduskuntavaaleihin pudotusta on tullut 8,2 prosenttiyksikköä. Aallonpohja näyttää kuitenkin taittuneen.

- Kansalaisten epäluottamus politiikkaan näkyy eniten perussuomalaisten kohdalla. Entiset perussuomalaisten äänestäjät eivät löydä puoluetta, jota äänestää, Turja sanoo.

Vihreiden suosio sahaa

Oppositiopuolueista SDP:n 20,3 prosentin kannatus on edelleen selvästi eduskuntavaalituloksen yläpuolella, mutta viime syksyn pakkolakimielenosoituksista alkanut kannatusnousu on ainakin tällä erää päättynyt.

– Nyt näyttää siltä, että erityisesti työväestö, mutta myös toimihenkilöt ja osittain eläkeläiset ovat niitä ryhmiä, joissa SDP:n kannatus on laskenut eniten. Mutta SDP on yhä suurin työväenpuolue, sanoo tutkimusjohtaja Tuomo Turja Taloustutkimuksesta.

Vihreiden suosio on sahannut viime kuukausina. Vihreät on kuitenkin nyt huomattavasti suositumpi kuin eduskuntavaaleissa, jolloin sen suosio oli 8,5 prosenttia. Vihreät on neljänneksi suurin puolue 12,5 prosentin kannatuksella. Vihreät ovat olleet näkyvästi esille julkisuudessa vastustamalla hallituksen koulutusleikkauksia.

Vasemmistoliitto menetti kannatustaan hivenen. Puolueen kannatus on nyt 8,3 prosenttia. Kaiken kaikkiaan vasemmiston kannatus on siis pudonnut, kun demaritkin putosivat kakkosijalle.

Pienistä puolueista RKP nosti hieman kannatustaan. Se hätyyttelee nyt viiden prosentin kannatusta. Puolueen puheenjohtaja Carl Haglund ilmoitti pitkänäperjantaina väistyvänsä puheenjohtajan paikalta. Haglund jatkaa RKP:n puheenjohtajana kesäkuun puoluekokoukseen asti.

Taloustutkimuksen kyselyssä haastateltiin 2 914 henkilöä. Puoluekantansa kertoi 58 prosenttia vastanneista. Tutkimuksen virhemarginaali on tällä jaksolla 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Haastattelut tehtiin 7.–30.3.2016.