1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

YK:n tuomioistuin vapautti ultranationalistisen serbijohtajan sotarikossyytteistä

Vojislav Seseljiä syytettiin murhista, kidutuksesta sekä muslimien ja kroaattien vainosta ja karkottamisesta Kroatiasta, Bosniasta ja Serbiasta 1990-luvun alussa.

Vojislav Seselj vilkutti kannattajilleen Belgradissa, Serbiassa 12. marraskuuta 2014. Kuva: Andrej Cukic / EPA

YK:n tuomioistuin on vapauttanut ultranationalistisen serbijohtaja Vojislav Seseljin sotarikossyytteistä. Seseljiä vastaan oli nostettu kaikkiaan yhdeksän syytettä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

– Vojislav Seselj on nyt vapaa mies, totesi tuomari Jean-Claude Antonetti YK:n entisen Jugoslavian sotarikoksia käsittelevässä tuomioistuimessa Haagissa. Haagissa.

Tuomarin mukaan syyttäjät olivat epäonnistuneet todistamaan Seseljin syyllisyyden, ja hän kuvaili syyttäjien todistusaineistoa hämmentäväksi ja moniselitteiseksi.

Syyttäjät olivat vaatineet Seseljille 28 vuoden vankeustuomiota, ja he voivat valittaa päätöksestä. Vojislav Seseljiä syytettiin muun muassa murhista, kidutuksesta sekä muslimien ja kroaattien vainosta ja karkottamisesta Kroatiasta, Bosniasta ja Serbiasta 1990-luvun alussa.

Seselj: Tuomio kunniallinen

61-vuotias Seselj ei ollut läsnä Haagissa, kun tuomari luki vapauttavan tuomion. Hänet vapautettiin terveydellisistä syistä toistaiseksi marraskuussa 2014, eikä hän sen jälkeen suostunut palaamaan tuomioistuimeen.

Seseljin kannattajat ottivat vapauttavan tuomion vastaan huutaen, hurraten ja taputtaen Serbian radikaalipuolueen tiloissa Belgradissa. Seselj itse kuvaili vapauttavaa tuomiota kunnialliseksi.

Orešković: Tuomio häpeällinen

Kroatian pääministeri Tihomir Orešković piti vapauttavaa tuomiota puolestaan häpeällisenä. Hän kuvaili sitä tappiona sekä syyttäjille että Haagin tuomioistuimelle.

Vojislav Seselj on Serbian radikaalipuolueen entinen johtaja. Radikaalipuolue hyötynee vapauttavasta tuomiosta, kun Serbiassa pidetään parlamenttivaalit 24. huhtikuuta. Radikaalipuolueen kannatus on ollut neljän prosentin tuntumassa, ja sillä on mahdollisuudet palata parlamenttiin.

Seselj vastustaa Serbian liittymistä EU:hun ja Natoon. Hän on polttanut EU:n lippuja vaalikampanjan aikana. Hänen mielestään maan pitäisi tiivistää suhteitaan Venäjään.