Mustarastaan laulu soi Meri-Lapin jousikvartetin keväässä

Meri-Lapin jousikvartetin esittämänä ensiesityksensä saava Mustarastaan laulu vaatii harjoittelua, sillä sävelteos on kuin laulava ensikuvansa: paljon vaihtelevia sävyjä ja tempoja.

jousikvartetti
Meri-Lapin jousikvartetti harjoittelemassa uutta ohjelmistoa
Kati Siponmaa / Yle

Meri-Lapin jousikvartetin (entinen Länsi-Pohjan jousikvartetti) nimellä vuodenvaihteesta asti konsertoinut kamarimusiikkikokoonpano tarjoaa kuulijoilleen huhtikuussa esimerkiksi Beethovenia, mutta myös harvemmin Meri-Lapissa kuultua Theodor Nicolaun musiikkia.

Keväisen konsertin päättää sille nimenkin antava "The Blackbirds`s call", joka on Herman Suterin jousikvartetille säveltämä teos. Se on saanut innoituksensa mustarastaan soinnukkaasta liverryksestä.

Alttoviulua soittava Karri Perälä toteaa uuden ohjelmiston työstövaiheessa riittävän säätämistä.

Alttoviulisti Karri Perälä
– Me ohitamme konserttisaliin lähtemisen kynnyksen, kun tulemme ihmisten lähelle, kuvailee Karri Perälä kvartetin perusajatusta.Kati Siponmaa / Yle

– Tässä on paljon vaihtelevia sävyjä ja tempoja, eikä ole rytmikomppia apuna vaan teemme rytmit itse kvartetilla. Koitetaan hakea sellainen rikas sävyskaala, että kenelläkään ei kuunnellessa korva väsy.

Pariviikkoisen tiiviin harjoittelurypistyksen jäljiltä valmis lopputulos tulee soittajien mukaan näyttämään ja kuulostamaan helpolta.

– Monet pääsee yllättämään se, miten erilaista on elävä musiikki. Se kuulostaa ihan erilaiselle kuin vaikkapa televisiosta kuultuna silloin kun ihmiset ovat siinä hetkessä läsnä.

– Livemusiikkielämysten vuoksi me haluamme tehdä tätä ja kun ihmiset nauttivat, mekin saamme voimaa siitä, Perälä kuvaa.

Perälän mukaan kynnys konserttiin lähtemiseen on pienempi, kun ne tulevat ihmisten lähelle ja tuttuihin paikkoihin.

Konserttipaikkana voi toimia vaikka kylätalo

Lauri Kärrylä
– On ollut hieno kokemus tehdä tässä välillä kamarimusiikkia ammatikseen, mutta tulevassa ohjelmistossa riittää vielä vähän töitä, tuumaa sellisti Lauri Kärrylä.Kati Siponmaa / Yle

Meri-Lapin jousikvartetti kuljettaa musiikin ilosanomaa kylille sen mukaan mistä löytyy mielenkiintoinen ja ihmisiä keräävä konserttipaikka. Mustarastaan laulua aletaan soittaa Kantojärven kylätalolta ja välillä soitetaan esimerkiksi kirkossa ennenkuin tehdään koulukonsertti Simon Maksniemessä.

Kokoonpanossa soittavat Mikko Sorri (1.viulu), Anna-Maija Ylisuvanto (2.viulu) ja alttoviulisti Karri Perälä. Sellisti Olli-Pekka Kajasviitaa kevään ajan tuuraa Sibeliusakatemiasta lainattu Lauri Kärrylä.