Vuoroviikoin isällä ja äidillä asuva Jonas: "Ihan ok" – vaikka onkin ikävä Kisua ja Misua

Jonas Rosengren vaikuttaa iloiselta ja tyytyväiseltä 11-vuotiaalta. Toisessa kodissa äidin luona poika paijailee kissojaan ja isän luona touhuaa sisarustensa kanssa. Äiti lähettää kisuista kuvia Jonakselle, kun tämä on isän luona. Muuten äiti ei juuri soittele tarkistussoittoja. Hän luottaa siihen, että isä ilmoittaa, jos Jonaksella on ongelmia.

Kotimaa
Poika ja äiti.
Jari Kovalainen / Yle

Lähellä Malmin juna-asemaa on idyllinen omakotitaloalue, jossa on Jonaksen toinen koti: siniharmaa vanha puutalo, jossa jokaisella asukkaalla on oma sisäänkäynti.

Jonaksen äidin Bodil Rosengrenin mukaan talo on rakennettu 1870-luvulla ja siinä on ennen toiminut Metodistikirkko. Eteisestä tullaan suoraan keittiöön. Liedellä porisee ruoka. Valkoiseksi maalattu lautalattia natisee askelten alla.

Kissa vahtaa olohuoneen ikkunalaudalla herkeämättä ikkunoiden välissä kevätauringon lämmössä paistattelevaa kärpästä.

Samainen kissa tuijottaa jättikokoisena olohuoneen seinällä riippuvasta canvas-taulusta, jonka Jonaksen äidin taiteilijaystävä on tehnyt. Kissan nimi on Kisu. Sen omistaja, 11-vuotias Jonas Rosengren, lekottelee sohvalla ja kuuntelee puhelimestaan musiikkia.

Tässä Jonaksen toisessa kodissa, eli Malmin kodissa äidin luona, asuu myös toinen kissa. Sen nimi on Misu. Se pelkää ihmisiä ja lymyilee sen vuoksi yläkerrassa, ehkäpä Jonaksen huoneessa. Jonaksen huoneessa on oma telkkari ja pleikkari. Jonas kuvailee elämää äidin luona sanoilla "ihan ok".

– Ihan ok, paitsi että meillä on kaikki vaatteet täynnä kissankarvoja. Kissat ovat myös raapineet rikki nämä sohvat, Jonas kertoo.

Ikävä Kisua ja Misua

Jonas käy koulua Töölössä ruotsinkiellisellä luokalla. Ruotsi onkin Jonaksen vahvempi kieli. Jonas kertoo, että lisäksi hän on englannissa "aika hyvä", ja että hän sai englannin kokeesta täydet pisteet.

Äidin luota matka kouluun on vähän pidempi kuin isän luota Pihlajistosta. Isän luona elämä on myös "ihan ok".

Jonaksen vanhemmat erosivat pojan ollessa 2-vuotias, ja aluksi hän asui enemmän äidin kanssa. Vuoroviikoin isällään ja äidillään hän on asunut 6-vuotiaasta lähtien. Järjestely on jo niin normaalia elämää, että poika ei edes ajattele sitä erityisesti.

Jonaksella on monta isoa siskoa ja veljeä, joista osa on jo aikuisia ja asuu omillaan. Kaksi sisaruksista asuu vielä isän luona.

– Heini, Johanna, Saaga, Touko, Matias, Jonas luettelee sisarustensa nimiä.

Onko mitään sellaista asiaa, mikä harmittaa, kun joutuu välillä lähtemään pois toisesta kodista?

– Joo, mä tykkään mun kissoista ja mä haluan nähdä niitä.

Tuleeko sinulla siis ikävä kissoja?

– Joo.

Kissa.
Kisu tekee Jonas Rosengrenin kanssa läksyjä.Jari Kovalainen / Yle

Poika saa enemmän vanhemmilta aikaa – vuoroviikoin

Kun Jonas on isällään, äiti Bodil lähettää kissoista kuvia pojalleen.

– Kun hän on isänsä luona, niin sitten hän ikävöi kissoja. Me pidämme jonkun verran yhteyttä tekstiviestein. Laitan hänelle kuvia kissoista.

– Se hyvä puoli vuoroviikkosysteemissä on, että Jonas saa enemmän aikaa vanhemmilta tällä tavalla. Se johtuu siitä, että me voimme järjestää työmatkat ja pidemmät työpäivät ja muut vapaa-ajan aktiveetit silloin, kun poika ei ole kotona.

– Silloin kun poika on täällä, voin olla paljon enemmän läsnä pojan arjessa.

Paitsi että vuoroviikot ovat äidin mielestä hyväksi pojalle, myös hänelle itselleen järjestely sopii. Jonaksen äiti käy töissä ja tekee lisäksi myös monenlaista vapaaehtoistyötä.

– Joka perjantai, kun Jonas tulee, olen hirveän iloinen ja odotan koko päivän, että pääsen töistä kotiin pojan luokse. Toisaalta kun hän seuraavana perjantaina lähtee isälleen, siinä on tietysti vähän haikeutta, mutta toisaalta koen, että olen vapaa kuin taivaan lintu ja minulla on kaikenlaisia aktiviteetteja. Perjantait tavallaan rytmittävät elämää.

Äidin mukaan vuoroviikkoasuminen on jopa rauhallisempaa kuin jos lapsi kävisi toisen vanhemman luona silloin tällöin tai joka toinen viikonloppu.

– Ei meillä mitään reppuja täällä pakkailla, paitsi että koulureppu on aina tietysti mukana. Yhtä paljon niitä siirtymisiä tulisi, jos kotia vaihdettaisiin joka toinen viikonloppu. Kummassakin paikassa on oma koti ja omat vaatteet eli lapsi vain siirtyy kodista toiseen.

Poika ja äiti.
Jonas ja Bodil RosengrenJari Kovalainen / Yle

"Jos ero tulee kesken murrosiän, siitä ei hyvää seuraa"

Uuden tutkimuksen mukaan vuoroasujanuorten riski joutua huonoille teille on suurempi kuin ydinperheessä elävillä, mutta pienempi kuin yhden vanhemman luona asuvilla nuorilla.

Bodil Rosengrenilla on jo aikuisia lapsia, joten hän tietää millaista on elää murrosikäisten lasten kanssa.

– Vanhempien ero on aina kriisi lapselle. Vuoroasujalapsella on myös ollut kriisi jossain vaiheessa. Uskon, että aika paljon vaikuttaa se, missä vaiheessa ero tulee. Jos ero tulee kesken murrosiän myllerrystä, niin siitä ei hyvää seuraa.

– Aika paljon on myös on kiinni siitä, miten hyvin vanhemmat pystyvät tekemään yhteistyötä.

Bodil toteaa, että jos vanhemmat eivät vedä yhtä köyttä, niin lapsen tekemisistä ja olinpaikasta voi olla vähemmän tietoa kuin ydinperheen vanhemmilla olisi.

– Mutta toisaalta yksinhuoltajaperheessä on vain se yksi vanhempi. Minulla on ollut murrosikäisiä lapsia, niin tiedän miten uuvuttavaa se voi olla. Vuoroasujalapsella on kuitenkin kaksi vanhempaa, vaikka yhteistyö ei aina sujuisikaan niin hyvin, Bodil toteaa.

Mutta kuten tutkimuskin toteaa, tärkein tekijä nuorten riskikäyttäytymistä ehkäisevä tekijä asumismuodosta riippumatta on se, miten hyvin vanhemmat tietävät lapsensa liikkeistä ja elämästä. Bodil luottaa Jonaksen isään ja silloin kun poika on isänsä luona, äiti ei tarkistussoittoja harrasta.

– Vastuu on silloin isällä. Tietysti jos jotain sattuu tai tulee joku ongelmatilanne, niin luotan siihen, että isä kertoo siitä ja vastaavasti minä kerron, jos täällä päässä tapahtuu jotain.

– Kun poika on isällään, hän saa aina ottaa yhteyttä minuun, jos haluaa. Itse laitan hänelle jonkin verran kissakuvia, mutta toisaalta annan hänelle rauhan olla myös isänsä kanssa.

Murrosikäinen saattaa vedättää eri kodeissa asuvia vanhempiaan

Vanhemmat ovat tietoisia siitä, että Jonas pian tulee murrosikään ja elämä muuttuu jossain määrin.

– Meillä on kummallakin kokemuksia murrosikäisistä lapsista, joten me olemme kumpikin tietoisia siitä, että muutoksia tulee.

– Haasteita tulee varmaan ainakin siinä, että murrosikäinen lapsi yrittää vedättää vanhempiaan: hän saattaa kertoa isälleen jotakin ja äidilleen jotain muuta ja totuus onkin vielä jotain muuta. Sen takia on hirveän tärkeää, että murrosikäisten vanhemmat tekevät yhteistyötä siinä vaiheessa.

– Lapsihan irtautuu murrosiässä vanhemmistaan sillä tavalla, että välillä hän liittoutuu toisen vanhemman kanssa ja välillä toisen vanhemman kanssa ja siirtyy sitten pikku hiljaa itsenäisempään elämään. Se on ihan luonnollinen kehitys.

– Tärkeää on, että molemmat vanhemmat ovat mukana siinä elämäntilanteessa ja vetävät tavallaan yhtä köyttä.

Kun nuorella on kaksi kotia, toinen saa vuorollaan levätä murrosiän mukanaan tuomista haasteista aina silloin, kun poika on toisella vanhemmalla, Bodil muistuttaa nauraen.

Poika ja äiti.
Jonas ja Bodin läksyjen parissa.Jari Kovalainen / Yle

"Intialaiset ystävät ihmettelevät, miksi poika ei asu luonani"

Asumisjärjestelyistä entinen avopari on sopinut vain kahden kesken, ei siis oikeudessa tai edes lastenvalvojan vahvistamalla sopimuksella.

– Kyllähän järjestelyt voivat vielä muuttua. Meillä on lapsen isän kanssa hyvät ja asialliset välit, joten toki siitä keskusteltaisiin. Voihan se olla, että poika haluaa jossain vaiheessa olla vaikkapa kaksi viikkoa kerrallaan toisen vanhemman luona ja ja kaksi viikkoa toisen luona. Se on kyllä sovittavissa.

Vuoroasuminen yleistyy jatkuvasti ja Bodil sanookin, että yleensä kukaan ei ihmettele pääkaupunkiseudulla vuoroasumisjärjestelyjä.

– Ei ole ihmetelty. Varmaan tulisi ihmetystä, jos ei olisi vuoroasumista, Bodil sanoo.

Sen sijaan tasa-arvoajattelu ja se, että isällä on samanalainen oikeus asua lapsensa kanssa kuin äidillä, ei vielä ole tuttua kaikille Bodilin ulkomaalaisille ystäville.

– Minulla on työkavereita esimerkiksi Intiasta. He ihmettelevät välillä, miksi poika ei asu minun luonani. Heille on hyvin haastavaa kertoa tästä järjestelystä. Monissa yhteiskunnissa on vielä pitkä matka tasa-arvoon, Bodil sanoo.